Luontokolumni: Kiiltää kuin myyrän turkki

Pekka Mäkisen Pimu-koira kaivoi viileän kuopan helteessä.

Pekka Mäkinen

Helteessä hätä keinot keksii. Pimu-koira kaivoi itselleen viilennyskuopan.
Helteessä hätä keinot keksii. Pimu-koira kaivoi itselleen viilennyskuopan.

Pimu-koiran akku ei hevin lenkillä tyhjene. Hellesää toi armahdusta meille ihmisille koiran tyytyessä varsin maltillisiin matkoihin. Lenkiltä tultua hengähdystauko on tarpeen ennen ryhtymistä vaikkapa puutarhatöihin.

Kyllä koirakin palautumisajan hyödyntää, mutta sille se on ennemmin jotain myötäelämisen tapaista; näennäisesti makuulla, mutta katse seurailee terävänä ihmisten liikkeitä. Jos poistuu koiran näkyvistä talon kulman taakse, hönttää humppi perässä niin pitkälle kuin juoksunarua piisaa, katseellaan syyllistäen, jos ei pääse mukana vaikkapa pyykkiä ripustamaan tai kukkasia kastelemaan.

Tarmokas koira on purkanut energiaansa kaivamalla kaksi kertaa itsensä mittaisen luolamaisen kuopan.

Kun vaimo kitkee kukkamaata, siirtyy koira maansiirtohommiin montulleen; perennoita säästävä ratkaisu. Sessioiden päätteeksi todetaan; ”koira ei sitten tule vähään aikaa huoneelle”.

Etenkin menneenä keväänä pihanurmeamme kirjavoitti lukuisa määrä kontiaisten hiesukumpareita ja kenen lie multa”makkaroita”.

Ikkunasta katselimme kuinka päivännäölläkin kumpareen laelta vyöryi yksittäisiä kiviä. Kontiaisen tumma turkki vilahti silloin tällöin näkyviin.

Olkoonkin, että otus on maankaivamisen ammattilainen, ei sen turkki ole kuunaan maa-aineksen töhrimä. Johtuneeko taidosta; myyrä hallitsee homman kokemusperäisesti.

Toisaalta, ei koirakaan kaivamista pitkin hampain harrasta. Ei sitä tarvitse painostaa, eipä kyllä ole kiellettykään.

Jos humppi vastentahtoisesti urakoisi, voisi turkin nuhjaantumisen selittää olevan ihan kuten meillä ihmisilläkin; kun tekeminen on mielekästä, jopa intohimoista, tapaturmariski on pienempi kuin vasten tahtoa touhuamalla.

Kiipeäpä puuhun, jos et sellaisesta kiipeämisestä pidä. Ensin kuuluu ätinää, sitten katkeavan oksan päsähdys, kohta perään tössähdys ja parhaassa tapauksessa vain joukko voimasanoja.

Ennen Sulkavalle muuttoa asuimme kievarina toimineessa talossa. Pian havaitsimme muitakin asukkaita samassa osoitteessa meidän ja silloisen koiramme lisäksi. Kotihiiret lunastivat öisin koiran ruokasäkkiin tekemästään reiästä kourallisen tai pari koiranraksuja.

Oivalsimme tilanteen eräänä talviaamuna kun vaimo poimi toisen villasukkansa tuvan isolta matolta ja saman tien kiljahtaen pudotti sen. Sukan kärkiosassa pullotti jotain joka lähemmin tarkasteltuna osoittautui koiranmuonakätköksi. Myöhemmin saatiin näköhavaintoja. Riskissä kunnossa olivat ja turkit komeat. Siistiä sisätyötä kun tekivät.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Uusimmat uutiset