Näkövammaiset kertovat: "Valkoinen keppi tuo turvallisuutta"

Tänään torstaina vietetään kansainvälistä valkoisen kepin päivää. Keppiä käyttävien savonlinnalaismiesten mielestä autoilijat osaavat huomioida heidät hyvin.

Timo Seppäläinen

Markku Kaukiaisen ja Pauli Suutarisen mukaan suojatiet ovat Savonlinnassa suurimpia vaaranpaikkoja näkövammaisille. Esteetön ja turvallinen ympäristö helpottaisi näkövammaisen itsenäistä liikkumista.

Savonlinnalainen Markku Kaukiainen, 70, on ollut syntymästään asti näkövammainen harmaakaihin vuoksi. Pauli Suutarinen, 78, menetti näkönsä silmänpohjan rappeuman vuoksi 2000-luvun alussa ensin oikeasta ja vuotta myöhemmin vasemmasta silmästään.
Miehet tunnistaa kadulla valkoisista kepeistään. He käyttävät keppejä ennen kaikkea sen vuoksi, että muut liikenteessä liikkuvat osaisivat huomioida heidän näkövammansa, mutta myös omaksi avuksi.
Vaikka näkövamman haitta-aste on Suutarisella 100, on hänellä vielä hieman jäännösnäköä, minkä avulla hän pystyy muun muassa hahmottamaan vastaantulevia. Kaukiaisen näkö parani huomattavasti kolme vuotta sitten tehdyn leikkauksen myötä.
– Ennen leikkausta olin käytännössä sokea. Nyt näen jo hieman paremmin, mutta keppi kulkee edelleen mukana merkkinä näkövammasta, Kaukiainen kertoo.

Tänään torstaina vietettävänä kansainvälisenä valkoisen kepin päivänä halutaan kiinnittää ihmisten huomio näkövammaisten esteettömään liikkumiseen sekä tehdä keppiä tunnetuksi.
Savonlinnassa on Kaukiaisen mukaan muutama paikka, joissa voisi miettiä esteettömyyttä paremmin niin näkövammaisten kuin pyörätuolilla liikkuvien kannalta.
– Hankalimmat paikat ovat Auvisenrinteessä, missä on kapea jalkakäytävä sekä muun muassa portaita, avoimia liiketilojen ovia ja mainoskylttejä kaduilla. Ne kaikki vaikeuttavat kulkemista, Kaukiainen selittää.
Vilkkaassa liikenteessä on näkövammaiselle monia vaaran paikkoja. Erityisen hankalia ovat väliaikaiset esteet tutuilla kaduilla.
– Olavinkadulla olevat suojatiet, joissa ei ole liikennevaloja, ovat näkövammaisille hankalia. Niissä on sattunut monia läheltä piti -tilanteita autojen kanssa, kun toinen auto pysähtyy ja toinen hurjastelee ohi, Suutarinen kertoo.

Kansainvälinen valkoisen kepin päivä

- Vietetään vuosittain 15. lokakuuta
- Päivän tarkoituksena on tehdä tunnetuksi valkoista keppiä ja kiinnittää ihmisten huomio näkövammaisten liikkumiseen sekä liikenteen ja ympäristönsuunnittelun kysymyksiin sokeiden ja näkövammaisten kannalta
- Päivää vietetty Yhdysvalloissa vuodesta 1964 samana päivänä, Suomessa 1990-luvulta lähtien
- Suomessa on 60 000 näkövammaista, joista suuri osa heistä käyttää liikkumisen apuvälineenä valkoista keppiä
Lähde: Näkövammaisten keskusliitto ry

Iida Kekäle