Savonlinnalaiset olivat viime vuonna hieman vähemmän tyytyväisiä kaupunkiinsa kuin vuonna 2016 — Savonlinna kuuden pisteen päässä kaupunkien keskiarvosta

Kuntarating 2017 -tutkimuksessa kysyttiin ihmisten ajatuksia asuinkuntansa palveluista sekä täydellisestä asuinkunnasta.

Soila Puurtinen

Savonlinnalaiset olivat viime vuonna hieman vähemmän tyytyväisiä kaupunkiinsa kuin vuonna 2016 — Savonlinna kuuden pisteen päässä kaupunkien keskiarvosta

Savonlinnalaisten tyytymättömyys asuinkuntaansa on lisääntynyt.

Kuntarating 2017 -tutkimuksen mukaan tyytyväisyys kaupunkiin väheni viime vuonna suhteessa edelliseen vuoteen.

Kuntarating on mitannut ihmisten tyytyväisyyttä asuinpaikkakuntaansa vuodesta 2012. Tutkimuksessa kysytään ihmisten ajatuksia asuinkuntansa palveluista sekä täydellisestä asuinkunnasta.

Savonlinnalaisten tyytyväisyys laski viime vuonna vuoteen 2016 verrattuna, mutta tyytyväisyys on kuitenkin huomattavasti korkeammalla tasolla kuin vuonna 2014, jolloin taso oli matalimmillaan. Silloin pisteitä oli vain 54,6, kun viimevuotiset pisteet olivat 65,3. Toissavuotiset pisteet 66,7 ovat mittausajan korkeimmat.

Viime vuonna maan keskiarvo oli 71,3. Pisteitä annettiin välillä 0—100.

Tutkimus julkaistiin maanantaina.

Suomen tyytyväisimmät Kauniaisissa ja Pirkkalassa

Savonlinnan kanssa samalla tyytyväisyystasolla ovat esimerkiksi Kotka ja Kirkkonummi. Mikkelin pisteet ovat 70,6. Tulokset julkaistiin 62 kunnasta, ja maakunnan kolmas kaupunki Pieksämäki ei ole mukana, sillä sen otantamäärät eivät olleet riittäviä.

Suomen tyytyväisimmät asukkaat ovat Kauniaisissa ja Pirkkalassa. Molemmat kunnat saivat asukkailtaan yli 80 pistettä.

Kuntarating 2017 -tutkimukseen haastateltiin puhelimitse yhteensä 10 065 Suomessa asuvaa yli 18-vuotiasta.

Luetuimmat