Kaupunkilaiset kommentoivat Savonlinnassa ay-liikkeen ja hallituksen kiistaa sekä osapuolten lähentymistä — Tärkeänä pidettiin erityisesti yhtä seikkaa

Irtisanomiskiistan jääräpäisimmästä osapuolesta oltiin kaupungilla eri mieltä.

Soila Puurtinen

Jukka Hämäläisen mielestä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) voi ottaa 
aika paljon syitä kontolleen siitä, että kiista ehti äityä näinkin 
ankaraksi.
Jukka Hämäläisen mielestä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) voi ottaa aika paljon syitä kontolleen siitä, että kiista ehti äityä näinkin ankaraksi.

Kansalaiset ottivat maan hallituksen ja ay-järjestöjen lähentymisen irtisanomiskiistassa vastaan tyytyväisin mielin.

Riidan kylväjästä oltiin Savonlinnan kaduilla kuitenkin hieman erimielisiä. Jopa loistaviksi perjantai-iltapäivän uutisia kommentoitiin siksi, että työtaistelutoimien valmisteluja ammattiliittojen toimistoissa luvattiin laittaa jäihin.

Tiedot hallituksen ja työntekijäjärjestöjen näkemysten lähentymisestä kuulostivat Jukka Hämäläisen mielestä eriomaisilta.

— Kunhan vielä se lopullinen sopu saadaan syntymään, niin sitten on oikein hyvä. Sopu tähän riitaan pitää löytyä mielestäni ehdottomasti.

Hämäläisen mukaan yhteisymmärrys pitäisi saada nopeasti aikaan erityisesti yhdestä tärkeästä syystä.

— Tilanteesta joutuvat kärsimään oikeastaan vain täysin sivulliset osapuolet eli suomalaiset yrittäjät. He joutuvat kiistan maksajiksi, eikä se voi olla oikein. Etenkin lakkohommat olisivat kovin vahingollisia.

Koko suomalaisen talouselämän kannalta on tärkeää, ettei lakkoja nähtäisi tällä hetkellä.

— Omalla yrittäjätaustallani ymmärrän pieniä yrittäjiä siinä, että he kannattavat asioiden suoraa sopimista työpaikoilla eli paikallisen sopimisen lisäämistä.

Hämäläisen mielestä kiistan kärjistymiseen johtaneita syitä hän latoisi kuitenkin aika lailla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) piikkiin.

— Varsin jääräpäisesti hän on tässä kiistassa minusta toiminut.

Soila Puurtinen

- Ay-liike ajaa liian jääräpäisesti ja kovaotteisesti päämääriään. Niin se teki nyt, ja on tehnyt monesti ennenkin, arvioi Ari Lappalainen.
- Ay-liike ajaa liian jääräpäisesti ja kovaotteisesti päämääriään. Niin se teki nyt, ja on tehnyt monesti ennenkin, arvioi Ari Lappalainen.

Se, että ay-liikkeen ja hallituksen kiistaan saatiin edes jonkinasteinen myönteinen käänne perjantaina oli Ari Lappalaisen mielestä oikein hyvä onnistuminen.

— Minusta hallituksen valmistelema lakiesitys on ollut lähtökohtaisesti ihan hyvä, mutta sen olisi pitänyt alun perin koskea kaiken kokoisia yrityksiä, eikä vain pieniä. Siltä pohjalta esitystä olisi pitänyt ryhtyä laatimaan. Luulen, että sillä keinoin kiistassa ei olisi edes ajauduttu näin syvään riitelyyn.

Lappalainen on seurannut pitkään kiistan kehittymistä ja nimeää sen aiheuttajaksi ammattiliitot.

— Ay-liike on toiminut Suomessa ennenkin liian jääräpäisesti, ja niin kovaotteisesti, että jääräpäisyys on ajanut yrityksiä vararikkoon. Poliittisten lakkojen puolella minä en ole missään nimessä.

— Mutta näiden uutisten jälkeen, voin kotimaan tilanteesta huojentunein mielin lähteä tiistaina puoleksi vuodeksi Kanarialle, Lappalainen nauraa.

Soila Puurtinen

Anne Heiskasen mielestä irtisanomislakia koskevaa kiistaa olisi pitänyt 
ruveta ratkomaan jo ajat sitten rakentavasti neuvottelemalla.
Anne Heiskasen mielestä irtisanomislakia koskevaa kiistaa olisi pitänyt ruveta ratkomaan jo ajat sitten rakentavasti neuvottelemalla.

Anne Heiskanen on tyytyväinen, etteivät lakot lähteneet laajenemaan.

Nyt kun Suomen talous on lähtenyt nousuun, niin Heiskasen mielestä etenkään tässä tilanteessa ei pitkillä työtaisteluilla pitäisi ruveta talouskasvua hidastamaan.

— Minusta kiista irtisanomislaista hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken on kestänyt niin pitkään, että siihen on ehtinyt hieman jo turhautuakin. Ratkaisuun olisi molempien osapuolien pitänyt pyrkiä jo paljon aikaisemmin neuvottelemalla.

— Tämän tyyppisiin kiistoihin pitää ylipäätään löytää se kompromissi neuvottelupöydässä, vaikka se ottaisi aikaa vähän enemmänkin. Näin kireäksi ei tilannetta olisi pitänyt päästää lainkaan, Anne Heiskanen katsoo.