Yhteisöasuminen kiinnostaa — Saarella senioreiden yhteisöasumisen yksikkö saa ensimmäiset asukkaat lokakuussa

Parikkalan Saarella senioreiden yhteisöasumisen yksikkö saa ensimmäiset asukkaat lokakuussa.

Katri Levänen

Saaren entinen palvelutalo muuttui remontin myötä seniori- ja yhteisöasumisen yksiköksi.
Saaren entinen palvelutalo muuttui remontin myötä seniori- ja yhteisöasumisen yksiköksi.

Perjantaina Parikkalassa Saaren seniori- ja yhteisöasumisen yksikössä riitti tungosta. Avoimien ovien tapahtuma keräsi paikalle yli sata kiinnostunutta henkilöä, joiden joukossa oli myös mahdollisia tulevia asukkaita sekä heidän lähiomaisiaan.

Vasta hiljattain valmistuneessa yksikössä on kaiken kaikkiaan kymmenen asuntoa, joiden koko vaihtelee 16,5 neliöstä 35 neliöön. Itsenäisen vuokra-asumisyksikön tiloja oli esittelemässä Parikkalan vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Lassi Valkeapää.

— Asuntohaku on jo käynnissä ja hakemuksia voi jättää aina syyskuun puoliväliin saakka. Tavoitteena on käsitellä hakemukset siten, että ensimmäiset asukkaat pääsisivät harjoittelemaan yhteisöasumista heti lokakuun alussa, Valkeapää kertoo.

Parin vuoden projekti

Seniori- ja yhteisöasumisen yksikön suunnittelutyöt aloitettiin jo yli kaksi vuotta sitten, kun selvitystyöryhmä oli todennut Saaren palvelutalon tyhjillään olevan osan soveltuvan parhaiten kunnan kiinteistöistä kyseiseen käyttöön.

Perusparannuskorjaus sekä muut muutostyöt maksoivat noin 300 000 euroa. Valkeapää ei pidä satsausta liian isona.

— Joka tapauksessa kiinteistön peruskulut olisi maksettava ja nyt niitä on mahdollista kattaa vuokratuloilla, hän toteaa.

Katri Levänen

Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Lassi Valkeapää on tyytyväinen vuokra-asumisyksikön tiloihin ja uskoo, että asukkaita niihin löytyy.
Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Lassi Valkeapää on tyytyväinen vuokra-asumisyksikön tiloihin ja uskoo, että asukkaita niihin löytyy.

Samalla yhteisöasumisen yksikkö tukee muiden kiinteistön asumisyksiköiden ja lähialueen palvelujen säilymistä sekä toimintaa. Tällä hetkellä rakennuksessa sijaitsevat uimala, kuntosali ja pesula. Kauppa, apteekki ja kirjasto löytyvät kävelymatkan päästä.

Valkeapään mielestä yksikön perustaminen on työvoitto.

— Helpolla tämä ei ole tullut ja epäilijöitäkin on riittänyt muun muassa sen suhteen, saadaanko yksikköön asukkaita ja ovatko tilat tarpeeksi viihtyisät.

Omia sekä yhteisiä tiloja löytyy

Jokaisessa asunnossa on oma jääkaappi, mikro sekä wc ja yhteisestä keittiöstä löytyvät muun muassa liesi sekä muut ruoanvalmistusvälineet. Ruokailuhuoneen lisäksi yhteisiin tiloihin kuuluvat oleskeluaula, pesu- ja saunatilat, terassi sekä muutama huone, joiden käytöstä asukkaat voivat päättää itse.

— Yhteisön omien tarpeiden mukaan tyhjillään olevat huoneet voisivat toimia esimerkiksi askartelu- ja harrastetiloina. Asukkaat voivat myös halutessaan ostaa päivittäin valmiin lounaan ja päivällisen ruokalasta, Valkeapää kertoo.

Huoneiden vuokrahinnat vaihtelevat koosta riippuen 239—507 euron välillä ja asumiseen on mahdollista hakea Kelan myöntämää eläkkeensaajan asumistukea. Neliövuokra (14,50 euroa) sisältää veden, lämmityksen ja sähkön.

Katri Levänen

Yhteisiin tiloihin kuuluvat muun muassa pääsisäänkäynnin yhteydessä oleva aula, josta on kulku terassille.
Yhteisiin tiloihin kuuluvat muun muassa pääsisäänkäynnin yhteydessä oleva aula, josta on kulku terassille.

Toiveissa oma ohjaaja yksikköön

Markkinointi tapahtuu pääasiassa kunnan nettisivujen kautta. Valkeapään mukaan asukkaaksi voivat hakea kaikki yli 55-vuotiaat, jotka kykenevät liikkumaan itsenäisesti ja ymmärtävät asumisen sosiaalisuuden yhteisten tilojen osalta.

Yhteisölliseen asumiseen sopeutumiseen alkuvaiheen apua on lupautunut tarjoamaan terveystieteiden tohtori Kristiina Helminen.

Valkeapää toivoo myös, että tulevaisuudessa yksikköön saataisiin oma ohjaaja, joka olisi arkipäivisin paikalla aktivoimassa ja tukemassa asukkaita. Lappeenrannan senioriyhteisöasumisen yksikössä tällainen on jo käytössä.

— Eksoten puolelta ohjaajaa ei ole Saarelle tulossa. Ehkäpä kunnan elinkeinotoimi voisi lähteä mukaan moottoriksi tällaiseen hankkeeseen, sanoo Valkeapää.

Katri Levänen

Yhteisöllisellä asumisella pyritään torjumaan ikääntyneiden yksinäisyyttä sekä tarjoamaan vaihtoehto, jossa yhdistyvät itsenäinen toimiminen ja sosiaalinen kanssakäyminen. Kuva yhteiseltä terassilta.
Yhteisöllisellä asumisella pyritään torjumaan ikääntyneiden yksinäisyyttä sekä tarjoamaan vaihtoehto, jossa yhdistyvät itsenäinen toimiminen ja sosiaalinen kanssakäyminen. Kuva yhteiseltä terassilta.

Juttua muokattu 3.9. klo 9.50: Korjattu peruskorjaukseen käytetty rahasummavirhe. Alunperin jutussa luki, että tilojen peruskorjaus maksoi 30 000 euroa, vaikka se oikeasti maksoi 300 000 euroa.

Uusimmat uutiset