Luontokolumni: "Kiitos ampiaisten, päänsärky oli poissa, toimipa lääkkeenä sitten myrkky tai rivakka spurttini"

Itä-Savon luontokolumnisti Pekka Mäkista harmitti, että hän tuli talloneeksi ampiaisten pesän, vaikka saikin useita pistoja osakseen.

Pekka Mäkinen

Herhiläinen karviaisen kukinnolla 2013.
Herhiläinen karviaisen kukinnolla 2013.

Ojitetun suon laidassa oli järeitä kuusenoksia jotka olin luvannut noutaa saunapuiksi. Heräsin aamulla viheliäiseen päänsärkyyn, päätin kuitenkin lähteä keräämään puut. Ehkä kipu unohtuisi.

Aurinkoisessa aamussa nostin oksanriukuja kainaloon kuullessani surinaa korvanjuuresta. Huiskaisin ja hetkeksi ääni taukosi, kunnes huomasin pääni ympärillä kiehnäävät ampiaiset. Tunsin terävän tuikkauksen kaulalla ja saman tien toisen. Oksalasti putosi maahan. Kankaisista nyppylähanskoista ei suojaksi ollut, kun kämmenselkää kirpaisi. Pistoja sateli yhä, mutten enää ehtinyt niitä eritellä. Juokseminen kumisaappailla ei ollut joutuisaa, mutta parinsadan metrin matkalla autolle olin onnistunut karistamaan ampiaiset.

Auton luona hengähdin. Mietin, rohkenisinko mennä katsomaan miten runsas parvi oli. Etäältä tarkkailin oksakasaa, yksittäisiä pistiäisiä hyöri ilmassa. Harmitti, että olin tullut talloneeksi niiden pesän, kukapa ei kotiaan puolustaisi. Pistoskohdat eivät kauan vihoitelleet ja päänsärkykin oli muisto vain. Kiitos ampiaisten, toimipa lääkkeenä sitten myrkky tai rivakka spurttini.

Eräänä kesänä hunajakukat kukkivat loisteliaina. Vaimo kyykisteli niiden äärellä. Menin kysymään mitä hän niin keskittyneenä puuhasi. Kimalaiset, mm. kivikko- ja mantu-, ovat lempeitä otuksia eivätkä yleensä pistä kuin todelliseen ahdinkoon joutuessaan. Selvisi, että vaimo oli löytänyt verannalta kimalaisen joka ulospääsyä etsiessään oli kovin nuutunut. Vaimo otti sen kämmenelleen ja toimitti lajitovereiden seuraan. Kimalaisen ”turkki” on kuulemma pehmoinen kun sitä sormella silittelee. Otimme tavaksemme levittää retkipatjan kukkaloiston läheisyyteen ja lekotella hypnoottista surinaa kuunnellen.

Kokeili vaimo ampiaisbaariakin. Idea tuli perhosbaarista, joka veti puoleensa monia ötököitä, muttei juuri perhosia. Eivät ampiaisetkaan pistäneet, vaikka kuhina kävi tarjoilulla. Surraajat hipoivat käsiä odottaessaan herkkutäydennystä.

Parina kesänä pihallamme vieraili yksittäisiä herhiläisiä. Suomessa tuolloin runsaimmat havainnot ajoittuivat n. kuukauden jaksolle. Äitini varoitteli kuultuaan matalasti pörisevästä vieraasta. Hänen muisti lapsuudestaan karjan vauhkoontuneen kuullessaan herhiläisen. Saimme kuitenkin kaikessa rauhassa tutkailla karviaisen kukinnolla viivähtäjää. Herhiläiset ovat kuten ampiaiset, pistävät vain uhattuina. Toki pistos, jos sellaisen hankkii, on tuntuva ja vastaa kahta ampiaisen pistoa. Varovaisuus pistiäisten suhteen on tarpeen. Jollekin yksi pisto on tappava. Mutta yleensä ottaen lie hyönteisten kuten monien asioiden kohdalla; tietämättömyys on läheistä sukua sietämättömyydelle.

Kirjoittaja on sulkavalainen luontotarkkailija.

Uusimmat uutiset