Muuttoliike Savonlinnaan oli alkuvuodesta jälleen voitollinen – Miinuksia ei muutoissa kirjattu yhdessäkään Savonlinnan seutukunnan kunnassa

Savonlinnan kaupungin muuttovoitto oli tammi–maaliskuussa 75 asukasta.

Tuija Pauhu

Muuttoliike Savonlinnan seudulle ja Savonlinnan kaupunkiin on ollut jo jonkin aikaa voiton puolella. Näin kävi myös tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.
Muuttoliike Savonlinnan seudulle ja Savonlinnan kaupunkiin on ollut jo jonkin aikaa voiton puolella. Näin kävi myös tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Muuttoliike oli alkuvuodesta voitollinen Savonlinnan seutukunnalle samoin kuin Savonlinnan kaupungille.

Tammi–maaliskuussa maan sisäinen muuttoliike ja siirtolaisuus yhteen laskien väkiluku Savonlinnan seutukunnalla kasvoi 95 hengellä ja Savonlinnan kaupungissa 75 asukkaalla.

Myös Etelä-Savon maakunnan kokonaisnettomuutto oli alkuvuonna voitollinen 114 asukkaan verran. Etelä-Savon väkiluku oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maalikuun lopussa 142 139 henkeä.

Syntyvyys ja kuolleiden määrä huomioiden Etelä-Savon maakunnan väkiluku väheni kuitenkin kokonaisuutena 196 hengellä. Syntyneitä oli 216 ja kuolleita 526.

Ikääntyneen väestön osuus ja vaikutus on näkynyt jo pitkään myös Savonlinnan seutukunnan väestötilastoissa. Sama piirre näkyy tämänkin alkuvuoden tilastoluvuissa.

Savonlinnan seudulla syntyi 45 vauvaa ja kuolleita kirjattiin puolestaan 165. Kun kuolleisuus- ja syntyvyysluvut yhdistetään muuttoliikkeen vaikutuksiin, niin Savonlinnan seutukunnan väestömuutos jäi miinukselle tammi-maaliskuussa 27 henkeä.

Savonlinnan kaupungissa syntyneitä vauvoja oli 36 ja kuolleiksi tilastoihin kirjattiin 107 ihmistä. Kuolleiden ja syntyneiden välinen ero oli miinuksella kaikissa muissakin Savonlinnan seutukunnan kunnissa.

Muuttoliike oli Savonlinnan seutukunnan lähes kaikissa kunnissa alkuvuodesta voitollinen. Ainoastaan Rantasalmella muuttoluvuissa ei tapahtunut minkäänlaista heilahdusta.

Esimerkiksi Enonkoskelle oli muuttanut alkuvuodesta 18 asukasta ja kunnasta oli muuttanut pois viisi asukasta. Kun maahanmuutto toi kuntaan lisäksi yhden maahanmuuttajan, niin muuttovoittoa kunnalle kertyi näin 14 asukkaan verran. Heinäveden kokonaismuuttovoitto oli kolme ja Sulkavan kaksi asukasta.

Savonlinnan seutukunnan asukasluvut olivat maaliskuun lopussa kunnittain seuraavat: Savonlinna 32 974, Enonkoski 1361, Heinävesi 3254, Rantasalmi 3431 ja Sulkava 2492. Seutukunnan väkiluku oli yhteensä 43 512.

Suomen väkiluku kasvoi tammi–maaliskuun aikana 3 098 henkilöllä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli maaliskuun lopussa 5 528 390 asukasta.

Alkuvuoden aikana ulkomailta muutti Suomeen 7 689 henkeä ja Suomesta muutti ulkomaille 2 926 henkeä.