Enonkoskelle alijäämäinen talousarvioesitys — Kuntalaispalvelut ennallaan, työllistäminen kunnan omiin käsiin

Ensi vuoden alijäämästä huolimatta kunnan tase on reilusti ylijäämäinen.

Enonkoskelle alijäämäinen talousarvioesitys — Kuntalaispalvelut ennallaan, työllistäminen kunnan omiin käsiin

Enonkosken kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ensi vuoden talousarviota, joka on 491 000 euroa alijäämäinen.

Kunnan taseessa on kuitenkin ensi vuoden jälkeenkin kertynyttä ylijäämää yli viisi miljoonaa euroa.

Kunnanvaltuuston talousarviokokous on 18. joulukuuta.

Kunnanjohtaja Kari Kuuramaan mukaan ensi vuoden alijäämä johtuu sosiaali- ja terveysmenojen kasvusta sekä siitä, että verotulot eivät pysy mukana kustannuskehityksessä. Valtionosuudetkin alenevat.

Enonkoski jatkaa kuitenkin entisillä veroprosenteilla. Veroprosenteista kunnanvaltuusto päätti jo pari viikkoa sitten..

— Vielä ei ollut tarvetta hötkyillä veroprosenttien kanssa. Kannattaa katsoa ensi vuosi ensin, Kuuramaa sanoo.

Työllistämispalvelut kunnan käsiin

Enonkoski ottaa ensi vuonna työllistämispalvelut kokonaan omiin näppeihinsä. Tähän asti ne on ostettu ulkoa. Tänä vuonna kuntouttavasta työllistämisestä ja vaikeasti työllistettävien työllistämisestä on vastannut Kolomonen.

Työllistämispalveluja varten kunnassa aloittaa työsuunnittelija, ja työllistämispalvelut ovat myös merkittävä osa Enonkosken elinvoimakoordinaattorin toimenkuvaa. Uudessa elinvoimakoordinaattorin toimessa aloittaa vuoden alusta yhteisöpedagogi Pinja Rahikainen.

Kuntalaispalvelut entisellään

Enonkosken kuntalaispalvelut säilyvät kunnanhallituksen talousarvioesityksen mukaan entisellään.

Strategiassaan liikuttavan onnelliseksi julistautunut kunta muun muassa tukee kuntalaisten uimahallireissuja Savonlinnaan ja Tanhuvaaraan maksamalla osan uimalipun hinnasta. Tanhuvaarassa on kerran kuussa enonkoskelaisille maksuton vesijumppa. Kunnan järjestämät jumpat ja liikuntakerhot ovat kuntalaisille ilmaisia. Kunnan liikuntatalon käytöstä kuntalaisilta peritään vain vuotuinen parinkympin avainkorttimaksu.

Vanhustentalojen korjaustyöt ovat ensi vuoden suurin investointi

Enonkosken nettoinvestoinnit ensi vuonna ovat 631 000 euroa. Vanhustentaloissa tehtävät korjaukset ovat suurin investointimenoerä.

Investointeja jouduttaneen rahoittamaan pitkäaikaisella lainalla.

Kommentoidut