Vanhan kirjaston säilyttäjä saisi ostaa Nälkälinnanmäen alennuksella — Päättääkö tekninen lautakunta hinnoittelusta viimeisessä kokouksessaan?

Nälkälinnanmäki saattaa ensi viikolla saada kaksi eri hintaa riippuen siitä, säilyykö kirjastotalo vai ei.

Soila Puurtinen

Savonlinnan Nälkälinnanmäen eli vanhan kirjastotalon tontti tulee tarjouskaupalla myyntiin kesäkuun alussa tai elokuussa. Tekninen lautakunta hyväksyi tontin pohjahinnat tiistaina äänin 8—3.
Savonlinnan Nälkälinnanmäen eli vanhan kirjastotalon tontti tulee tarjouskaupalla myyntiin kesäkuun alussa tai elokuussa. Tekninen lautakunta hyväksyi tontin pohjahinnat tiistaina äänin 8—3.

Savonlinnan tekninen johtaja Kari Tikkanen esittää, että Nälkälinnanmäki myytäisiin halvemmalla, jos ostaja säilyttää vanhan kirjastorakennuksen. Tikkanen esittää, että tekninen lautakunta päättäisi Nälkälinnanmäen hinnoittelusta viimeisessä kokouksessaan, joka on ensi tiistaina.

Nälkälinnanmäki on kaavoitettu siten, että vanhan kirjastotalon voi purkaa tai säilyttää. Kaava tuli lainvoimaiseksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä huhtikuussa.

Tontilla on rakennusoikeutta 3 300 kerrosneliötä. Jos kirjastorakennus säilytetään, voidaan jäljelle jääneellä rakennusoikeudella tehdä kirjaston viereen 1 844 kerrosneliön rakennus kolmeen kerrokseen.

Tikkanen esittää rakennusoikeuden hinnaksi 215 euroa neliöltä, jos ostaja purkaa vanhan kirjastotalon. Tontin hinnaksi tulee silloin 709 500 euroa.

Jos ostaja säilyttää kirjastotalon, hän maksaa ainoastaan käyttämättömästä rakennusoikeudesta ja siitäkin vain 160 euroa neliöltä. Tontin hinnaksi tulisi 295 000 euroa.

— Kaupungilla on velvollisuus miettiä myös säilyttäviä vaihtoehtoja. Tässä ojennetaan kättä niille tahoille, joilla on intressejä säilyttää vanha rakennus, Tikkanen sanoo.

Tontin ostajan ostettavaksi tulisi käytännössä myös kirjaston entinen parkkipaikka kadun varrelta, koska muuten pysäköintipaikat alueella eivät riitä. Parkkipaikka maksaa 6 000 euroa tai 3 000 euroa riippuen siitä, purkaako ostaja kirjaston.

Jos tekninen lautakunta hyväksyy tontin pohjahinnat, virkamiehet laittavat tontin ensin tarjouskauppaan määräajaksi. Sen jälkeen tontit jää myyntiin pohjahinnoilla.

Monet päättäjät olivat vaalien alla sitä mieltä, että Nälkälinnanmäen myyntipäätös pitäisi jättää uudelle valtuustolle ja uudelle lautakunnalle. Sitä mieltä oli silloin muun muassa valtuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.).

Mikkonen on yhä samaa mieltä:

— Mutta kun asia on esityslistalla, niin lautakunta voi päättää asiasta, jos se haluaa. Vanhan tai uuden valtuuston ryhmäneuvotteluissa asia ei ole noussut esille. Lautakunnan evästäminen tässä asiassa ei ole minkään kokouksen esityslistalla maanantainakaan, Mikkonen sanoo.

Maanantaina on Savonlinnan vanhan kaupunginvaltuuston kokous sekä uuden kaupunginvaltuuston ryhmäneuvottelut.

Uusi valtuusto aloittaa työnsä kesäkuun 12. päivänä ja uusi tekninen lautakunta aloittaa työnsä kesän aikana.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kauko Rauhansalo (kesk.) arvioi, että lautakunta tekee tiistaina päätöksen Nälkälinnanmäen hinnoittelusta. Asia jää pöydälle vain, jos se äänestetään pöydälle. Yhden ihmisen vaatimus ei riitä.

Lautakunnan jäsen Matti Mäkelä (kok.) on kokoomuksen vaaliohjelman mukaisesti ollut kannattamassa Nälkälinnanmäen suunnittelemista uusiokäyttöön yhdessä asukkaiden ja kolmannen sektorin kanssa.

Mäkelän mielestä olisi järkevintä laittaa hinnoittelupäätös pöydälle ja jättää se uuden lautakunnan päätettäväksi. Hintakaan ei Mäkelän mielestä ole kohdallaan siinä vaihtoehdossa, jossa kirjasto puretaan.

— Hintaa pitää miettiä uudestaan. Kapina syntyy, jos kylän paras tontti myydään alihintaan, Mäkelä sanoo.

Tikkasen esitys tekniselle lautakunnalle löytyy tästä.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.