Savonlinnan kaupunki miettii vielä Koivukannan lossin aikataulusuunnitelmista annettavaa lausuntoa

Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan myötäsukaiseen lausuntoon.

Tuija Pauhu

Savonlinnan kaupunki saattaa vielä muuttaa lausuntoaan siitä, pitäisikö Koivukannan lossi laittaa aikatauluun.
Savonlinnan kaupunki saattaa vielä muuttaa lausuntoaan siitä, pitäisikö Koivukannan lossi laittaa aikatauluun.

Savonlinnan kaupungin päättäjät miettivät vielä, millaisen lausunnon he antavat Varsinais-Suomen ely-keskuksen suunnitelmista, joiden mukaan Koivukannan lossi laitettaisiin kulkemaan aikataulussa.

Kaupunginhallitus käytti maanantaina otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen, jonka mukaan kaupunki olisi todennut että lossin voi laittaa aikatauluun.

Kaupunginhallitus käsittelee asian tulevissa kokouksissaan virkamiesvalmistelun pohjalta. Tämä on normaali käytäntö otto-oikeutta käytettäessä. Vielä ei siis tiedetä, muuttuuko kaupungin lausunto.

– Ajatukseni oli, että teknisen lautakunnan pitäisi kuulla monipuolisemmin eri yksityistiekuntia ja eri tahoja lausuntoa valmistellessaan, sanoi otto-oikeuden käyttämistä ehdottanut Seija Puputti (kok.).

Kaupunginhallitus päätti otto-oikeuden käyttämisestä äänin 6–1.

Muhasaaren tienhoitokunnan hallitus ja Kesamonsaaren yksityistiekunnan hoitokunta vastustavat lossiaikatauluja.

Muhasaaren tienhoitokunta lähetti kannanottonsa tiedoksi Savonlinnan kaupunginhallitukselle sekä Varsinais-Suomen elylle, joka vastaa koko Suomen lossiliikenteestä. Muhasaaren tienhoitokunnan sihteerin Matti Muhosen mukaan tienhoitokunnan hallitus toivoi, että kaupunginhallitus muuttaisi kaupungin lausuntoa.

Muhasaarelaiset ottivat asiaan kantaa, vaikka heiltä ei ole pyydetty asiasta lausuntoa. Suomen lauttaliikenne Oy on saanut Varsinais-Suomen elyltä toimeksiannon lausuntojen pyytämisestä. Tieinsinööri Tapani Jaakkola Varsinais-Suomen elystä kertoo, että lausunnot oli tarkoitus pyytää kaikilta Koivukannan lossin takana olevilta tiekunnilta.

Suomen lauttaliikenne Oy on kuitenkin pyytänyt lausunnot vain saaren päätietä hoitavalta Kesamonsaaren yksityistiekunnalta sekä Savonlinnan kaupungilta.

Alkuperäinen lausuntojen määräaika päättyy tämän viikon perjantaina. Jaakkolan mukaan määräajan jälkeen arvioidaan, onko lausuntoaikaa tarpeen jatkaa.

Lausuntojen perusteella ely päättää, onko aihetta jatkaa Koivukannan lossin aikatauluttamisen valmistelua.

Muhasaarelaiset huomauttavat lausunnossaan, että lossin aikataulu ruuhkauttaisi työmatkaliikenteen aamuisin ja iltapäivisin. Samoin vaikeutuisi tiukalla aikataululla liikkuvan raskaan liikenteen kulkeminen. Lossilla kulkee muun muassa puuta, maitoa ja jätteitä.

Muhasaaren teatterin toimintaa lossiaikataulu vaikeuttaisi huomattavasti. Lossille mahtuu kerrallaan noin 14 autoa, ja teatteriin tulee 40–50 autoa esitystä kohti. Esityksiä on noin 20 kesässä.

Muhasaarelaisten mielestä Koivukannan lossin ja Kokonsaaren yksityistielautan aikataulujen yhteensovittamiseksi riittää se, että lossin ja lautan kuljettajat pitävät yhteyttä puhelimitse, jotta odotusajat jäävät lyhyiksi.

Muhasaaren yksityistiekunnassa on 42 jäsentä, joista 35 vapaa-ajan asukkaita.

Kevättalvella 2019 Varsinais-Suomen ely suunnitteli kaikkien Saimaan lossien laittamista aikatauluun, mutta suunnitelmasta luovuttiin alueiden vastustuksen vuoksi. Tällä kertaa olisi kyse vain Koivukannan lossista.

Lausuntopyynnön mukaan Koivukannan lossilta saadussa asiakaspalautteessa pyydetään jatkuvasti lossin siirtymistä aikatauluun.

Aikataulutoiveita Koivukannan lossille on esitetty Kokonsaaren puolelta. Kokonsaaresta pääsee kerran tunnissa yksityistielautalla Kesamonsaareen, josta pääsee edelleen valtion lossilla mantereelle.