Sosterilta uusi suositus: Itä-Savon alueelle muualta jouluksi tulevat 10 päivän karanteeniin ennen saapumista

Sosterin pandemiajohtoryhmä antoi uuden suosituksen loppuvuoden juhlapyhiä ajatellen.

Soila Puurtinen

Nyt ei kannata lähteä kyläreissuille tai vierailulle muille alueille. Savonlinnan seudulla koronatilanne on pysynyt perustasolla, mutta muualla maassa tilanne on huono. Kuvituskuva.
Nyt ei kannata lähteä kyläreissuille tai vierailulle muille alueille. Savonlinnan seudulla koronatilanne on pysynyt perustasolla, mutta muualla maassa tilanne on huono. Kuvituskuva.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin pandemiajohtoryhmä kokoontui tiistaina ja pohti joulun aikaan ja koronan leviämiseen liittyviä riskejä, kertoo Sosteri tiedotteessaan.

Ryhmä päätyi antamaan tilanteeseen liittyen uuden suosituksen.

– Suosittelemme, että ulkopaikkakunnilta Itä-Savon alueelle jouluksi saapuvat nuoret aikuiset ja opiskelijat pitäisivät mahdollisuuksien mukaan 10 vuorokauden omaehtoisen karanteenin ennen matkaan lähtemistä, kertoo Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen tiedotteessa.

Sosterissa varaudutaan jo vakavampaan

Koronavirustilanne on Itä-Savossa perustasolla. Viikolla 48 todettiin vain yksi uusi tartunta. Itä-Savon alueella on ennakoivasti jo otettu käyttöön perustasoa vahvempia suosituksia valtakunnallisen vakavan tilanteen vuoksi.

Sosterin viimeisin positiivinen koronavirustartunta on todettu 23. marraskuuta. Tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana löytynyt neljä.

Viikolla 48 Sosterissa otettiin yhteensä 516 testiä, joista 0,2 prosenttia oli positiivisia. Aiemmalla viikolla (viikko 47) testejä otettiin hieman vähemmän, 460. Tuolloin testeistä 0,7 prosenttia oli positiivisia.

Kasvomaskisuositus yhä voimassa

Itä-Savon alueella on käytössä laajennettu maskisuositus. Alueellista maskisuositusta arvioidaan seuraavan kerran alueen tautitilanteen mukaan 15. joulukuuta.

Koronavirustaudin esiintyvyyden vuoksi Sosteri vahvasti suosittelee harkitsemaan vierailuja potilaiden luona sairaalan vuodeosastoilla, terveyskeskuksen kuntoutusosastoilla ja palveluasumisen yksiköissä, pois lukien kriittisesti sairaat ja saattohoidossa olevat. Vierailuohjetta tarkastellaan seuraavan kerran myös 15. joulukuuta.

Valtioneuvosto on antanut julkiselle sektorille valtakunnallisen etätyösuosituksen, jota tarkastellaan seuraavan kerran ennen vuoden vaihdetta.

Valtakunnan tilanne tärkeä ottaa huomioon

Itä-Savon alueellinen Covid-koordinaatioryhmä tiedotti perjantaina, että alueella suositetaan välttämään yli kymmenen hengen kokoontumisia yksityistilaisuuksissa.

Esimerkiksi tulevissa ylioppilasjuhlissa porrastetaan vierailijoiden määrää niin, että kotona ei ole kerralla yli kymmentä vierasta. Sisätiloissa virus leviää herkästi ihmisten kohtaamisissa ja on tärkeää kotonakin pyrkiä huolehtimaan etäisyyksistä, käsihygieniasta ja tarvittaessa käytetään maskia. Lisäksi on tärkeää, että juhliin osallistutaan terveenä, oireisena mennään testiin.

Yleisötilaisuuksissa suositetaan, ettei sisätiloissa tapahtuvia yli 50 hengen juhlia. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlia ei järjestetä tänä vuonna läsnäolotapahtumina, vaan tapahtumat järjestetään esimerkiksi virtuaalisina tai striimaten. Tämä on myös valtion linja, perinteiset Linnan juhlat on tältä vuodelta siirretty verkkoon

Koordinaatioryhmä suosittelee myös välttämään vapaa-ajan matkustamista Uudellemaalle ja muihin leviämis- tai kiihtymisvaiheessa oleviin kaupunkikeskuksiin. Samoin kehotetaan tarkasti harkitsemaan vierailuja näiltä alueilta Itä-Savon alueelle.

Sosterin koronatilannetiedotusta voi seurata netissä.