Savonlinnan yritykset esillä kaivosteknologian messuilla Tampereella

Aki Kurki

Rautaseiska Oy:n toimitusjohtaja Simo Toropainen (vas.) esitteli konepajan tuotantotiloja ja tuotantoa eri konepajojen edustajille muutama vuosi sitten.
Rautaseiska Oy:n toimitusjohtaja Simo Toropainen (vas.) esitteli konepajan tuotantotiloja ja tuotantoa eri konepajojen edustajille muutama vuosi sitten.

Savonlinnassa toimivat teknologiayritykset ovat näkyvästi esillä Suomen suurimmassa kaivosteknologian ammattimessutapahtumassa keskiviikkona ja torstaina Tampereella.
Kansainvälinen tapahtuma kokoaa merkittävät kaivosteollisuuden toimijat saman katon alle. Näytteilleasettajia on kotimaan lisäksi ympäri maailmaa maasta. Messut luovat alan toimijoille foorumin solmia kansainvälisiä kontakteja, esitellä uutuuksia ja keskustella tulevaisuuden ratkaisuista. Suomen kaivosala on osa kansainvälistä toimintakenttää, mikä näkyy vahvasti toukokuisilla EuroMining 2015 -messuilla.

Savonlinnan Yrityspalvelut Oy on koonnut messuille yhteisosaston, jolla tuotteitaan ja palveluitaan esittelevät Rautaseiska Oy, Nanopar Oy, Wetend Technologies Oy, MAMK Oy sekä Miktech Oy. Yrityksille tapahtuma on merkittävä uuden liiketoiminnan kehittämisen foorumina.
– Olemme pari vuotta tehneet kaivosten ja tutkimustoimijoiden, kuten Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) kanssa käytännön kehitystyötä teknologiamme hyötyjen todentamiseksi kaivosvesien puhdistamisen tehostamisessa. Euromining –messut on nyt merkittävin foorumi, jossa yhteistyössä GTK:n, Itä-Suomen yliopiston sekä MAMK Oy:n kuitulaboratorion kanssa tehdyn tutkimustyön ja koeajojen tulokset saatetaan laajemman asiakasryhmän tietoisuuteen, sanoo operatiivinen johtaja Jussi Matula Wetend Technologies Oy:stä.


Kaivosteollisuudelle jo useita vuosia konepajatuotteita toimittanut Rautaseiska Oy Sulkavalta kokee alueen yritysten osaamisen markkinoinnin edistämisen tärkeänä alueen yritystoiminnan kehittämisen kannalta.
– Kaivosteollisuus on jo nyt meille merkittävä asiakas ja haemme jatkuvasti lisää kasvua sektorilta yhteistyöverkostomme kanssa. Alueen yritysten osaamisen ja tarjonnan tunnetuksi tekeminen onkin tehokasta elinkeinojen kehittämistyötä, toteaa toimitusjohtaja Simo Toropainen Rautaseiska Oy:stä

Ossi Tynkkynen

Luetuimmat