Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen Mikko Saastamoinen valittiin vuoden palomieheksi – Vuoromestari tuntee uuden autoteknologian poikkeuksellisen hyvin: "Kun kaasubussi syttyy palamaan, se muuttuu liekinheittimeksi"

Autojen teknologia menee koko ajan hurjasti eteenpäin, ja pelastajien on Saastamoisen mukaan pysyttävä kehityksessä mukana.

Pelastustieto

Mikko Saastamoinen on kansainvälisen tason erikoisosaaja tieliikennepelastamisessa, ja hän kouluttaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Mikko Saastamoinen on kansainvälisen tason erikoisosaaja tieliikennepelastamisessa, ja hän kouluttaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Vuoden Palomieheksi 2020 on valittu Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoromestari Mikko Saastamoinen.

Saastamoinen on kansainvälisen tason asiantuntija tieliikennepelastamisessa ja autojen uusissa teknologioissa, joista hän kouluttaa niin kotimaassa kuin ulkomailla, kerrotaan Suomen pelastusalan keskusjärjestön tiedotteessa.

Mikko Saastamoiselle tieliikennepelastaminen tarjoaa inspiroivan tehtäväkentän, joka vaatii häntä kehittämään sekä itseään että toimintaa jatkuvasti.

– Pahinta, mitä voidaan tehdä, on ajatella ja toimia sen mukaisesti, että ”näin on ennenkin tehty”. Siten saatetaan aiheuttaa turvallisuusriski niin potilaalle kuin itsellekin, Saastamoinen sanoo tiedotteessa.

Saastamoinen antaa esimerkin autojen muuttuneesta teknologiasta.

– Kun kaasubussi syttyy palamaan, se muuttuu liekinheittimeksi ja on iso riski myös lähistön jalankulkijoille.

Mukana luomassa kansainvälistä standardia

Kun autojen teknologia menee koko ajan hurjasti eteenpäin, kouluttajan on pysyttävä menossa mukana. Hyvät kansainväliset verkostot ja kontaktit ovat tarjonneet Saastamoiselle poikkeuksellisia etuja.

– Renaultin tehtaan turvallisuusjohtaja lahjoitti Suomeen koulutuskäyttöön viimeisintä tekniikkaa edustavia tehdasuusia autoja. Tästä on valtava hyöty koulutettaville, jotka saattavat törmätä yhtä uusiin autoihin seuraavan kerran vasta pelastustehtävässä, Saastamoinen painottaa.

Saastamoinen on myös ollut mukana laatimassa kansainvälistä standardia ajoneuvojen merkitsemisestä käyttövoimatarralla. Kyseessä on pelastusalan kansainvälisen kattojärjestön CTIF:n hanke, jonka ansiosta ensimmäiset käyttövoimatarrat otettiin käyttöön Belgiassa 2018 ja Suomessa tänä vuonna. Tavoitteena on maailmanlaajuinen turvallisuusstandardi, joka liittyy edellä esitettyyn kaasubussiesimerkkiin.

– Kun bussiin tai kuorma-autoon on merkitty, mikä sen käyttövoima on, pelastushenkilöstö tietää, miten sen kanssa toimitaan. Sähkö- ja kaasuautot ovat täysin erilaisia kuin bensiinillä tai dieselillä toimivat, Saastamoinen sanoo.

Pelastustieto

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoromestari Mikko Saastamoisen kädenjälki näkyy kansainvälisessä standardissa ajoneuvojen merkitsemisestä siinä. millä käyttövoimalle ne toimivat.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoromestari Mikko Saastamoisen kädenjälki näkyy kansainvälisessä standardissa ajoneuvojen merkitsemisestä siinä. millä käyttövoimalle ne toimivat.

Paljon kouluttamista niin koti- kuin ulkomailla

Saastamoisen ansiot tieliikennepelastamisessa kiteytyvät pitkälti sekä kouluttamiseen että kansainväliseen yhteistyöhön. Aiheeseen perehtyminen käynnistyi reilu kymmenen vuotta sitten, kun hän lähti Ruotsiin raskaan kaluston pelastamisen kurssille.

Sen jälkeen kansainvälinen yhteistyö on vienyt hänet lukuisille ulkomaanmatkoille; Saksaan, Hollantiin, Ranskaan, Portugaliin. Alussa ensin kouluttautumaan ja oppimaan, sitten luennoimaan, kouluttamaan ja ylläpitämään osaamistaan ja hankittuja verkostoja.

– Suomessa olen parhaimmillaan pitänyt yli sata koulutusta vuodessa ja nyt koronavuonna joitakin kymmeniä, kertoo Saastamoinen, jonka koulutettavana on ollut sopimuspalokuntalaisia ja ammattipalomiehiä, ensihoitajia, poliiseja ja rajavartiolaitoksen henkilöstöä.

Tunnustus esimerkillisestä toiminnasta

Vuoden Palomies on tunnustuksenosoitus esimerkillisestä toiminnasta, erityistä tunnustusta ansaitsevan pelastustehtävän suorituksesta tai muusta teosta, joka kohottaa pelastusalan, pelastuslaitosten tai palokuntien arvonantoa. Valinnan tekee vuosittain toimikunta, johon kuuluu edustaja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä (SPEK), Suomen Palopäällystöliitosta (SPPL), Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta (JHL) ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitosta (SSPL). Vuoden Palomies on valittu vuodesta 1982 lähtien.