Sateenkaaripiknikillä pidetään puheita ja jamitkin on luvassa – Pride Savonlinna kutsuu ihmisiä Joel Lehtosen puistoon ensi viikonloppuna

Sateenkaaritoimintaa on vedetty Savonlinnassa vapaaehtoisten voimin nyt noin vuoden ajan.

Sanna Niemelä

Nyt voi hankkia Pride Savonlinna -painatuksella olevia t-paitoja. Niitä voi tiedustella vaikkapa ensi viikoloppuna pidettävässä Sateenkaaripiknik-tapahtumassa.
Nyt voi hankkia Pride Savonlinna -painatuksella olevia t-paitoja. Niitä voi tiedustella vaikkapa ensi viikoloppuna pidettävässä Sateenkaaripiknik-tapahtumassa.

Pride Savonlinna järjestää Sateenkaaripiknik-tapahtuman tämän viikon lauantaina Savonlinnassa. Sateenkaariperhe-toiminta on saanut Savonlinnassa alkunsa vuosi sitten kesällä.

– Meillä toimii Savonlinnassa nyt Pride Etelä-Savon alainen paikallinen työryhmä, jonka toiminnassa ihmiset ovat mukana vapaaehtoisesti.

– Tämän vuoden alusta Savonlinnan työryhmä alkoi toimia virallisesti, ja haalia vapaaehtoisia ihmisiä mukaan toimintaansa, kertoo toimintaa viime vuonna käynnistellyt Sanna Niemelä.

Viime vuonna Pride Helsinki -tapahtuman aikaan Niemelä järjesti kaverinsa kanssa nopealla aikataululla Savonlinnaan pienimuotoisen piknik-tapahtuman. Tilaisuus oli silloin Joel Lehtosen puistossa, jossa se nytkin pidetään.

– Tapahtumassa kävi viime kesänä parin tunnin aikana noin sata ihmistä ja tunnelma oli iloinen. Tänä vuonna meillä on ollut aikaa käyttää enemmän tämän tilaisuuden järjestelyihin.

Sateenkaaritoiminta tukee ja kokoaa yhteen perheitä, joissa perheenjäsenet kuuluvat joko sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön.

Savonlinnassa on toiminut aikaisemmin sateenkaarinuorten oma vertaistukiryhmä, mutta sen toiminta on ollut sittemmin tauolla.

– Meillä on nyt aikomus syksyllä tiedustella kouluilta ja nuorilta itseltään olisiko kaupungissa tarvetta nuorten vertaistuelle. Jos tarvetta on, niin sitten toimintaa aletaan taas käynnistää.

Piknik oli tarkoitus pitää kesäkuussa, mutta koronan vuoksi se peruttiin. Loppukesä voisi olla tapahtumalle Niemelän mielestä jatkossakin hyvä ajankohta.

Piknikille voi tuoda omia eväitä, mutta sinne on myös varattu yksittäisiin pakkauksiin pakattua syömistä.

– Annoksia voidaan jakaa koronaohjeistuksia noudattaen. Toivomme, että ihmiset noudattavat piknikillä kaikkia turvaohjeita välimatkoineen. Suojamaskin käyttö on suositeltavaa.

Pride Savonlinnan vapaaehtoiset ovat tehneet yhteistyötä esimerkiksi Järjestötalo Kolomosen kanssa ja joukko yrityksiä sekä muita toimijoita tukee tulevaa tapahtumaa.

– Olemme saaneet myös painosta pois t-paitoja ja kasseja Pride Savonlinna -painatuksella. Niitä voi tiedustella tilaisuudessa. Tuotteet on paikallisesti valmistettu. Meille on tärkeää, että teemme yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, Sanna Niemelä sanoo.

Savonlinnan Sateenkaaripiknik la 22.8.2020 klo 11-15 Joel Lehtosen puistossa.

Kaikille avoin tapahtuma, ohjelmassa musiikkia, puheita ja yhdessäoloa.

Cinquantesix-nimellä esiintyvä artisti Laika Maa vetää puistojamit noin klo 14-15.