Kommentti: Ei ankka vaan sammakko

Sairaaloitten työnjaosta tai Savonlinnassa harjoitettavan kirurgian volyymeistä ei vielä ole päätetty. Poliittinen vääntö on todennäköisesti vasta alkamassa.

Itä- ja Keski-Suomen terveysvirkamiehet kokoontuivat tiistaina Kuopioon kommentoimaan sosiaali- ja terveysministeriön esittämiä linjauksia päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistusta koskevaksi laiksi.

Kuulijoista kukaan ei vaikuttanut tietävän, mitä tarkoittaa tilaisuuden kirjallisen materiaalin maininta, jonka mukaan ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä koskevan viidennen pykälän voimaanpanovaiheessa kohdistetaan erityishuomio Savonlinnaan ja Kemiin.

Ministeriö ei avannut asiaa yleisölle, joka koostui sairaanhoitopiirien ja muiden asiaankuuluvien tahojen edustajista. Kukaan kuulijoista ei asiaa kysynyt.

Tarkoitus on, että 12 nykyisessä keskussairaalassa on jatkossa laajaa ympärivuorokautista päivystystä useilla erikoissairaanhoidon aloilla.

Tuon viidennen pykälän mukaan kaikki muut nykyiset keskussairaalat järjestävät ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen, jossa pitää olla yleislääketieteen tai akuuttilääketieteen lisäksi muiden keskeisten erikoisalojen päivystys. Ja tuohon sitten lisätään ”erityishuomio”, jota kirjallisessa materiaalissa ei täsmennetä.

Kenties savonlinnalaiset olivat hajulla asiasta. Lakiuudistusta valmistelevat ministeriön virkamiehet ovat nimittäin aika monta kertaa lausuneet, että Savonlinnassa ympärivuorokautista päivystystä voisi hoitaa akuuttilääkäri, joka ei ole kirurgian eikä sisätautien erikoislääkäri mutta jolla on yleislääkäriä laajemmin valmiuksia arvioida erilaisia potilaita.

Virallisen kuulemistilaisuuden lehdistötilaisuudessa ilmeni, että ministeriön lainvalmistelijat tulkitsevat viidennen pykälän erityishuomiota juuri niin: Savonlinnassa voisi päivystää vain akuuttilääkäri. Tästä heräsi kysymys, miksei siellä ole kirurgian päivystäjää tutkimassa potilaita, jos talossa on palkkalistoilla kirurgeja.

Lainvalmistelua johtava ministeriön virkamies kertoikin lehdistölle, että ministeriön sen hetkisen valmistelun mukaan leikkauksia voisi tehdä vain sairaaloissa, joissa on ympärivuorokautinen leikkaussalivalmius ja että sellaisia sairaaloita voi olla vain yksi kussakin maakunnassa. Toisin sanoen, jos ministeriön senhetkiset suunnitelmat toteutuvat, kirurgia loppuisi Savonlinnasta vuonna 2019.

Kenties varsinaiseen kuulemistilaisuuteen osallistuneet savonlinnalaiset olivat laskeneet asioita yhteen. Kenties he pitivät Savonlinnan kirurgian rajua karsimista niin järjettömänä ideana, että se saataisiin torjuttua kulissien takana säikyttelemättä kansaa ja Sosterin työntekijöitä. Kenties olisi saatukin, ja se olisi ollut hyvä.

Kun näin merkittävä asia kuitenkin ääneen sanottiin lehdistötilaisuudessa, ei sitä voinut jättää uutisena kertomatta, vaikka virkamies toimittajan mielestä päästelikin sammakoita suustaan.

Sairaanhoitopiirin johtaja Panu Peitsaro ilmoitti jo keskiviikkona julkaistussa lehtihaastattelussa pitävänsä Savonlinnan kirurgian alasajoon koskevaa esitystä käsittämättömänä. Savonlinnalainen kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) torjui ajatuksen kirurgian alasajosta keskiviikkona ja totesi esityksen olevan vain yhden virkamiehen ajatus lainvalmistelun luonnosvaiheessa. Kososen näkemyksen mukaan Savonlinnan sairaalan toiminnot säilyvät kutakuinkin nykyisellään.

Kosonen perusti näkemyksensä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) kanssa käymäänsä puhelinkeskusteluun.

Rehula itse on toistuvasti pidättäytynyt ottamasta kantaa sairaaloitten työnjakoon tai yksittäisissä sairaaloissa tehtäviin asioihin. Hän korostaa nytkin, että poliittisten johtopäätösten aika on vasta sitten, kun koko valtakunnallinen lakipaketti on pilkulleen valmis. Sitä ennen virkamiehet valmistelevat oman esityksensä, josta vielä kuullaan alueitten mielipiteet.

Sen verran Rehula sanoi, että kirurgiaa jossain muodossa säilyy Savonlinnassa mutta vielä ei yhtään tiedetä, missä muodossa.

Niinpä keskiviikkona lehtemme verkkouutisessa kerrottiin, että kirurgiaa säilyy Savonlinnassa. Tiistain verkkouutisessa oli kerrottu, että ministeriön esitys toteutuessaan lopettaisi kirurgian Savonlinnassa.

Tästä syntyi verkkolehden lukijakommenttien mukaan käsitys, että tiistain uutinen oli ankka. Sitä se ei ollut.

Ankka tarkoittaa perätöntä uutista. Lainvalmistelua johtavan virkamiehen lausunto oli aivan todellinen. Asiat vaan menevät niin, että virkamiehet tekevät esityksiä ja poliitikot päättävät. Esitykset ja päätökset ovat usein keskenään erilaisia.

Olen vastaillut poikkeuksellisen ahkerasti kirurgiaa koskevien verkkojuttujen kommenteissa esitettyihin kysymyksiin, koska asiaa ei ole kirjoitettu eikä puhuttu auki missään muualla kuin tiistain lehdistötilaisuudessa sekä Itä-Savossa ja Länsi-Savossa. Siitä huolimatta asia on aivan todellinen eikä uutisointi asian vakavuuteen nähden ollut edes sensaationhakuista.

Nyt minulla ei ole asiasta enää enempää sanottavaa. Keskustella toki saa lehtemme normaalien käytäntöjen mukaisesti mistä vaan, mutta kenties aiheesta löytyy tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin se, pitikö lainvalmistelua johtavan virkamiehen linjaus kertoa uutiseksi vai ei.

Sairaaloitten työnjaosta tai Savonlinnassa harjoitettavan kirurgian volyymeistä ei nimittäin vielä ole päätetty. Poliittinen vääntö on todennäköisesti vasta alkamassa.

jaana.hanninen@ita-savo.fi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.