Liekkilohi vaihtoi omistajaa — Ostaja löytyi läheltä, Rakkolainen jää töihin vointinsa mukaan

Lundenius ei perusta ravintolaa, mutta tuote on hänestä hyvä ja se pitää saada paremmin jakeluun.

Tuija Pauhu

Erkki Rakkolainen luopuu Liekkilohesta ja toimintaa jatkaa Matti Lundenius.
Erkki Rakkolainen luopuu Liekkilohesta ja toimintaa jatkaa Matti Lundenius.

Savonlinnalainen yrittäjä Erkki Rakkolainen on myynyt Liekkilohen toiselle savonlinnalaiselle yrittäjälle Matti Lundeniukselle.

Kaupat on tehty tavaramerkistä ja franchise-ketjun käsikirjasta.

— Ikää on jo sen verran, että myin. Ostajan kanssa on sovittu, että voin jatkaa kuitenkin töitä sen verran mitä jaksan.

Rakkolainen kertoo, että vuodenvaihteessa tulee täyteen 27 vuotta lohikauppaa. Kelluvan kalaravintolan Savonlinnan torin kupeesta Rakkolainen myi jo kolme vuotta sitten, mutta jatkoi telttamyyntiä eri paikoissa.

— Suomea on vuosikymmenien kuluessa kierretty ja kuudessa muussakin maassa on käyty. On myyty kalaa Ranskassa ja Moskovan Punaisella torilla. Erinäisiä tonneja kalaa on kulunut.

Lundeniuksella on yhtiökumppaninsa Taisto Pitkäsen kanssa hoidettavana jo ennestään Koneveturi ja Savon Pultti Savonlinnan Asemantiellä.

Lundeniuksen mukaan Liekkilohi sopii konekaupassa hiljaisemman talvikauden täytteeksi. Hän on perustanut kalakauppaa varten toiminimen Kalakoju.

— Asia tuli Erkin kanssa puheeksi ja tähän päädyttiin. Minulla on talvisaikaan tähän aikaa.

Lundeniuksella on kalakaupan suhteen ideoita, mutta ne ovat toistaiseksi koeponnistusvaiheessa. Ravintolaa hän ei perusta eikä laajamittaiseen maan kiertämiseen ryhdy.

— Tuote on hyvä, pidän siitä kovasti itse. Se pitää saada paremmin jakeluun. En ota tästä paineita, katsotaan mitä tulee. Tätähän voi tehdä silloin, kun on aikaa ja huvittaa.

Lundenius on saanut Rakkolaiselta asiaan valmiit opit.

— Joitakin niksejähän siinä on ja ne pitää vain tietää. Telttailusta en pidä, joten ostin jo myyntivaunun. Haluan tehdä toiminnasta oman näköistä. Katsotaan mitä tähän nyt keksii ja miten tätä hyvää tuotetta olisi paras markkinoida.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.