Etelä-Karjalassa koronavirustartunnan saanut ei todennäköisesti ole kummankaan joukkueen pelaaja – Pesä Ysien ja IPV:n E-tyttöjen pesäpallo-ottelussa mahdollisesti kymmeniä altistuneita

Pesä Ysien toiminnanjohtajan mukaan lähikontakti olisi syntynyt väistämättä, jos kyseessä olisi ollut pelaaja.

Marleena Liikkanen

Pesä Ysien ja Imatran Pallo-Veikkojen välinen E-tyttöjen pesäpallo-ottelu pelattiin maanantaina Kisapuiston tekonurmella.
Pesä Ysien ja Imatran Pallo-Veikkojen välinen E-tyttöjen pesäpallo-ottelu pelattiin maanantaina Kisapuiston tekonurmella.

Pesä Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta sai torstaina aamupäivällä puhelun Eksotesta.

Sen jälkeen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tiedotti, että Etelä-Karjalassa oli todettu yksi uusi koronavirustartunta.

Tartunnan saanut henkilö oli osallistunut maanantaina 10. elokuuta pelattuun Pesä Ysien ja Imatran Pallo-Veikkojen E-tyttöjen pesäpallo-otteluun. Eksoten mukaan ottelussa ei kuitenkaan syntynyt lähikontakteja tartunnan saaneen kanssa.

Lantta jäi käsitykseen, ettei koronavirustartunnan saanut henkilö voinut olla kukaan E-tyttöjen ottelun pelaajista.

– Sen mielestäni pystyin päättelemään lääkärin kommentista, ettei kyse ei voi olla pelaajasta, koska se olisi automaattisesti lähikontakti. Oletan, että hiekkatekonurmialueella oli kuuden ja seitsemän välillä illalla ollut joku henkilö, joka on saanut tartunnan. Ketään ei ole kuitenkaan asetettu karanteeniin. Silloinhan soitettaisiin ihmisille, jos olisi tapahtunut näitä lähikontakteja, Lantta kertoo.

Lähikontaktin määritelmä kuuluu, että tartunnan saanut henkilö oleskelee alle kahden metrin läheisyydessä viisitoista minuuttia yhtäjaksoisesti. Pesäpallossa pelaajat voivat olla riittävän lähellä toisiaan ainakin pukukopissa ja kotipesän kaarella.

He kai päätyivät tuomaan tämän julki, koska kyseessä oli ottelu ja tämä oli ensimmäinen tartuntatapaus yli kahteen kuukauteen Etelä-Karjalassa. — Ville Lantta

Eksote miettinyt tiedottamista?

E-tyttöjen ottelu pelattiin Kisapuiston tekonurmella. Lantta toimi ottelussa kakkospesätuomarina, joka seisoo noin pelikentän puolivälissä. Hän arvioi, että paikalla oli kaikkineen kymmeniä ihmisiä.

Lääkäriltä tulleen puhelun jälkeen Lantta oli jäänyt käsitykseen, että Eksotessa oli käyty keskusteltua, kuinka tapauksesta tiedotetaan.

– He kai päätyivät tuomaan tämän julki, koska kyseessä oli ottelu ja tämä oli ensimmäinen tartuntatapaus yli kahteen kuukauteen Etelä-Karjalassa. Eihän jokaisesta tapauksesta ole tehty erillistä tiedotetta tyyliin, että kulki paikallisliikenteen bussilla Harapaisista Mäntylään, hän sanoo.

Lantta oli ollut yhteydessä myös Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani

Junioripelissä sattunut mahdollinen altistuminen ja Suomessa kasvuun kääntyneet koronatapaukset voivat johtaa ohjeistusten kiristymiseen urheilutapahtumissa.

Uusimmat uutiset