Saimaan neito vuodelle 2019 voi tulla Savonlinnasta, Sulkavalta tai vaikka Punkaharjulta — hakemuksia kisaan on tullut jo toistakymmentä, mukana savonlinnalaisiakin

Kilpailijoita ei ole vielä valittu, joten mahdollisuus kisaan osallistumiseen on vielä olemassa.

Jaakko Avikainen

Milla Pynnösen mielestä yrityksillä on oma vastuunsa kaupungin elävöittämisen suhteen.
Milla Pynnösen mielestä yrityksillä on oma vastuunsa kaupungin elävöittämisen suhteen.

Mikkelissä nähdään Saimaan neito 2019 -kilpailu, joka poikkeaa aikaisemmin järjestetyistä kauneuskilpailuista.

Uutta kilpailussa on se, että kilpailijat tulevat laajemmalta alueelta kuin vain Mikkelistä.

Hakemuksia kisaan on tullut toistakymmentä, tällä hetkellä Lappeenrannasta, Savonlinnasta ja Mikkelistä, sekä muutamilta ulkopaikkakuntalaisilta, joilla on juuria Saimaan alueella.

Kevään aikana järjestettävä kilpailu huipentuu finaaliin, joka järjestetään Mikkelissä Frans & Michelle -ravintolassa toukokuun 11. päivä.

Lisää tapahtumia kaupunkiin

Kauneuskilpailun keksijä ja tapahtuman tuottaja on mikkeliläinen kauneusalan yrittäjä Milla Pynnönen.

Hän on aiemmin tehnyt yhteistyötä Mikkelin neito -tapahtuman kanssa, joka on tällä hetkellä tauolla.

Pynnösen lisäksi tapahtumassa on mukana muitakin mikkeliläisiä kauneusalan yrittäjiä. Yhteistyötä venytetään myös laajemmin Savon ja Saimaan alueella.

Kilpailuja tarvitaan, jotta saamme täältä alueellisesti ihmiset näkyviin valtakunnallisella tasolla. — Milla Pynnönen

Yrittäjien näkökulmasta kilpailu on tilaisuus luoda verkostoja ja etsiä henkilöitä, jotka haluaisivat tehdä promoottoritöitä esimerkiksi messuilla tai olla malleina kuvauksissa.

Tarvitaanko kauneuskilpailuja?

Paikalliselle kauneuskilpailulle on Pynnösen mukaan tarvetta, sillä Mikkelin alueella on edelleen paljon nuoria, jotka haaveilevat mallin tai promoottorin urasta ja haluavat toimia markkinoinnin parissa.

— Kilpailuja tarvitaan, jotta saamme täältä alueellisesti ihmiset näkyviin valtakunnallisella tasolla.

Pynnösen mielestä Mikkelissä eletään yleisesti hiljaiseloa tapahtumien suhteen.

Tämä on tapa elävöittää kaupunkia, johon yrittäjillä on hänen mukaansa vastuu.

Hakuaikaa kuun loppuun asti

Kilpailijoiden rekrytointi kisaan alkoi marraskuun lopussa. Tässä vaiheessa kilpailuun osallistujien piti olla jo selvillä, mutta koska kiinnostuneita on edelleen paljon, hakuaikaa pidennettiin. Kisaan voi hakea 30. tammikuuta asti.

Ensimmäinen casting-tilaisuus, eli kisaan hakevien tiedotus- ja tervetulotilaisuus, on tämän viikon lauantaina 19. päivä Frans & Michelle -ravintolassa.

Kilpailijat julkaistaan helmikuun alussa, kun rekrytointi on päättynyt kokonaan.
Saimaan neito -kilpailu näkyy viikonloppuna Hää- ja juhlamessuilla, jotka järjestetään Stellan Tähtitorilla 19. tammikuuta.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kilpailun osallistujat olisivat esittäytyneet tapahtumassa, mutta koska hakuaikaa jatkettiin, lavalle astuu Pynnönen yhdessä kahden yhteistyökumppanin kanssa.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut