Sakke ry tuo Illallinen tähtien alla -tapahtuman Savonlinnaan — ”Rohkene tulla myös yksin ja istahtaa ventovieraiden viereen — Näin syntyy uusia kohtaamisia, yhteisöllisyyttä”

Sakke ry tuo Savonlinnan syksyn tapahtumatarjontaan täysin uudenlaisen tuttavuuden, joka on muualla Suomessa toimivaksi todettu.

Tuija Pauhu

Uuteen alkusyksyn tapahtumaan pääsee ilmoittautumaan Sakke ry:n Facebookista löytyvän linkin kautta. Kuvituskuva.
Uuteen alkusyksyn tapahtumaan pääsee ilmoittautumaan Sakke ry:n Facebookista löytyvän linkin kautta. Kuvituskuva.

Savonlinnan kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Sakke ry järjestää Savonlinnan Syystulien yhteydessä 7. syyskuuta Illallinen tähtien alla -tapahtuman, kertoo yhdistys tiedotteessaan.

Monessa kaupungissa on järjestetty illallisia taivaan alla ja nyt tapahtuma rantautuu myös Savonlinnaan.

— Tämän kaltaisia yhteisöllisiä hyvänmielen tapahtumia kaivataan meidän kaupunkiimme. Sakke ry:n yksi tehtävä on kehittää keskustaa, joten ilomielin järjestämme tämän uuden tapahtuman, kertoo Saken toiminnanjohtaja Niina Härkönen.

Kaupunkilaisten yhteinen piknik

Tapahtuman ideana on, että kaupunkilaiset kohtaavat syksyisessä iltahämärässä yhteisellä piknikillä, yhteisen pöydän ääreen. Jokainen osallistuja tuo mukanaan omat ruuat ja juomat. Paikkana toimii matkustajasataman pääty (Rantakatu) kello 18 alkaen.

Sakke ry tuo paikalle pöydät, tuolit ja katoksen viidellekymmenelle osallistujalle. Luvassa on myös tunnelmavalaistusta ja Savonlinnan Musiikki- ja tanssiopiston ryhmiä tulee esittämään katutanssia. Lisäksi Ammattiopisto Samiedun leipuri-kondiittori -opiskelijat tarjoavat osallistujille jälkiruuan.

Tapahtumaan ei myydä pääsylippuja.

Ystävä mukaan tai uusiin tutustumaan

Paikkoja illalliselle on rajoitettu määrä, joten tapahtumaan tulee ilmoittautua etukäteen. Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan Sakke ry:n Facebook-sivujen kautta, osoitteessa www.facebook.com/sakkery.

— Nyt kannattaa kutsua mukaan ystävät, naapurit, tutut ja myös tuntemattomat. Rohkene tulla myös yksin ja istahtaa ventovieraiden viereen. Näin syntyy uusia kohtaamisia, yhteisöllisyyttä, parhaimmillaan löytyy uusia ystäviä, kannustaa Härkönen.

Illallinen tähtien alla -tapahtuman mahdollistaa BLC Telecom. Mukana kumppaneina ovat myös Ammattiopisto Samiedu ja LähiTapiola Savo-Karjala.

Tapahtumaan pääsee ilmoittautumaan Sakke ry:n Facebookista löytyvän linkin kautta.

Illallinen tähtien alla lauantaina 7. syyskuuta kello 18—20 Savonlinnan matkustajasataman päädyssä.