Savonlinnalaismies sai tuomion perättömästä todistelusta oikeudessa — sama mies oli myös tuomittuna alkuperäisen oikeudenkäynnin rikokseen

Tuija Pauhu

Käräjäoikeuden tuore tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Käräjäoikeuden tuore tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Savonlinnalaismies tuomittiin kolmen kuukauden mittaiseen valvontarangaistukseen perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.

Mies oli ollut todistajana keväällä käydyssä oikeudenkäynnissä ja vakuutuksen nojalla antanut väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salannut siihen kuuluvan seikan.

Mies kertoi oikeudessa virheellisesti pahoinpitelystä tekemistään havainnoista väittäen, ettei hänen asunnollaan ole pahoinpidelty ketään eikä hän ole tällaista havainnut. Lisäksi hän oli kertonut virheellistä tietoa asianomistajan vammoista ja niiden aiheutumisesta.

Oikeudessa kuitenkin selvisi, että mies on syyllistynyt perättömään lausumaan. Todistelut olivat ristiriitaisia, mutta näyttö riitti. Miehen asunnosta löytyi pahoinpitelyn uhrin verta ja uhri toimitettiin sieltä myös sairaalahoitoon. Mies ei sanojensa mukaan itse muista asuntonsa tapahtumia.

Perättömästä lausumasta tuomittu mies oli myös aiemmin epäiltynä pahoinpitelystä, joka hänen asunnollaan tehtiin, mutta syyttäjä teki asiasta syyttämättä jättämispäätöksen. Vyyhtiin liittyi useita henkilöitä.

Miehellä oli taustalla aiempia tuomioita. Ehdotonta vankeusrangaistusta pidettiin mahdollisena, mutta sen sijaan tuomio oli kolme kuukautta valvontarangaistusta.

Perättömästä lausumasta voidaan tuomita enintään kolme vuotta vankeutta.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan valvontarangaistukseen tuomittu asuu kodissaan, mutta häntä valvotaan rangaistuksen aikana sekä sähköisesti teknisin välinein että muilla tavoin. Rangaistus sijoittuu ankaruudeltaan yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin. Sillä korvataan osa lyhyistä, ehdottomista vankeusrangaistuksista ja se voidaan tuomita enintään kuuden kuukauden mittaisena.