Tilaajalle

Lotta-Kaisa Riistakoski opiskeli elokuvantekijäksi ja palasi tekemään dokumentin pesäpalloskandaalin ravistelemasta kotikylästään Juvasta — ”Niiden kipeiden tapahtumien varjoon oli jäänyt paljon hyvää”

Helsinkiläistyneen ohjaajan ja käsikirjoittajan mielestä elokuvien tekemisessä on parasta ihmisten kohtaaminen. Hän haluaa tuoda Itä-Suomea valkokankaalle myös tulevissa projekteissaan.

Timo Seppäläinen

Lotta-Kaisa Riistakoski kertoo Kunniakierros-dokumentistaan maanantaina Kuvalinnassa.
Lotta-Kaisa Riistakoski kertoo Kunniakierros-dokumentistaan maanantaina Kuvalinnassa.

Vuonna 2012 Lotta-Kaisa Riistakoski seisoi Juvan pesäpallokentän laitamilla. Hänen vanhempansa tekivät muuttoa Juvalta Savonlinnaan, ja Juvalla lapsuutensa viettänyt Riistakoski oli tullut Helsingistä sanomaan hyvästit rakkaille kotikulmilleen. Pesäpallokenttä oli yksi tärkeä paikka, jonka äärellä oli vietetty monia tunteentäyteisiä hetkiä.