Lukija kysyy: Miten autoton henkilö pääsee infektioasemalle koronatestiin, jos sairaana ei jaksa kävellä sairaalalle?

Jokaisella koronatestiin menevällä on oikeus käyttää Kela-taksia.

Timo Seppäläinen

Infektioasemalle voi olla hankala päästä koronatestiin, jos ei omista autoa.
Infektioasemalle voi olla hankala päästä koronatestiin, jos ei omista autoa.

Itä-Savon lukija oli saanut ajan koronatestiin. Hän tilasi taksin heti ajan saatuaan, ja oli kertonut menevänsä koronatestiin, jotta kuljettaja osaisi suojautua visiirillä tai maskilla. Taksikeskuksesta soitettiin juuri sillä hetkellä, kun taksin piti olla jo pihassa hakemassa asiakasta, ettei kukaan kuljettaja suostu viemään asiakasta koronatestiin ja pyydettiin soittamaan Kela-taksi. Kela-taksi tuli hakemaan, mutta lukija oli puoli tuntia myöhässä saamastaan testiajasta infektioasemalla.

Mikä olisi oikea tapa, jolla autoton pääsisi koronatestiin, sillä julkisia liikennevälineitäkään ei suositella sairaana oleville?

Koronatestiin voi todellakin olla hankala päästä, jos oma auto ei odota pihassa tai vointi on kovin huono. Savonlinnan Ulataksi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Suomalaisen mukaan taksinkuljettajat voivat itse tehdä ratkaisunsa, ottavatko kyytiin koronatestiin meneviä asiakkaita.

Jokaisella on kuitenkin oikeus käyttää tilanteessa Kela-taksia. Testausaikaa varatessa terveydenhuollosta on syytä pyytää lupa Kela-taksiin.

Kela-taksikyyti tilataan aina alueellisesta tilausnumerosta. Savonlinnan seudulla numero on 0800 302 245. Savonlinnan seudulla liikennöintiä hoitaa Pro-Keskus Oy.

Kela-taksi tulisi tilata viimeistään matkaa edellisenä päivänä kello 14:ään mennessä, mutta samasta numerosta tilataan taksi myös silloin, kun tarve taksille on äkillinen.

Taksia tilatessa on mainittava, että on menossa koronavirustestiin. Taksi kannattaa varata heti, kun on saanut varattua ajan testiin sekä luvan käyttää Kela-taksia.

Tilauksen yhteydessä ilmoitetaan muun muassa nimi, nouto-osoite, henkilötunnus, määränpää sekä matkustajien määrä.

Kela-korttia näyttämällä kuljettajalle saa matkakorvauksen heti taksissa. Omavastuu on enintään 25 euroa.

Lähde: Kela