Itä-Savo 40 vuotta sitten 11.10.1978: Evankeliumityötä tehty 40 vuotta Ahvensalmella

Suomen Evankeliumiyhdistyksen Ahvensalmen paikallisosaston 40-vuotisjuhlaa vietetään ensi sunnuntaina, lokakuun 15. päivänä Oravin rukoushuoneella.

Juhlallisuudet alkavat juhlajumalanpalveluksella klo 10 ja sen jälkeen tilaisuus jatkuu päiväjuhlana. Tilaisuuksissa puhuvat Säämingin kirkkoherra rovasti Uuno J. Litmanen ja piirisihteeri Aarre Kiveinen Suomen Evankeliumiyhdistyksestä. Säämingin kirkkokuoro esiintyy kanttoriurkuri Sinikka Litmasen johdolla ja historiikin esittää Aune Kinnunen.

Ahvensalmen paikallisosaston 40-vuotiseen toimintaan mahtuu lähes 1500 erilaista tilaisuutta. Juhlat, seurat, lähetyspiirit, retket, nuotioillat ovat olleet oleellisia koko toiminnan ajan. Kuorotoiminta on aloitettu kaksikin kertaa kun laulajia on ollut, mutta johtajan puutteessa on toiminta jouduttu keskeyttämään. Lausuntakuoro on rikastuttanut yhdistyksen juhlia ja vuosina 1942–46 ilmestyi oma käsinkirjoitettu lehti Viestejä ristiltä.

Kun seurakunnalla ei ollut järjestettyä nuorisotoimintaa, teki Ahvensalmen osasto omalla alueellaan myös nuorison hyväksi työtä. Opintokerho toimi viiden vuoden ajan.

Lähetystyö on Ahvensalmella ollut aktiivista koko ajan. Nykyisin lähetystyö on keskittynyt Japanin ja Kenian lähetyspiirien kokoontumiseen.

Yhdistyksen juhlallisuuksien yhteydessä voidaan viettää Ahvensalmella myös lähetystyön 40-vuotisjuhlaa.

Ahvensalmen yhdistyksen perustajajäsenistä ovat vieläkin aktiivisesti mukana: lida Eronen, Tyyne Hanhijärvi, Hertta-Maija Holopainen, Aune Kinnunen, Eeva Rönkkö, joka on ollut 38 vuotta rahastonhoitajana, ja Eila Karvonen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet