Parikkalan seurakunta laittoi myyntiin kokonaisen niemen Pyhäjärvellä – Alueesta ostotarjouksen tehnyt taho vetäytyi lopulta kaupoista

Pienen Heponiemen avoin tarjouskauppa päättyi vuodenvaihteessa Uukuniemellä. Seurakunta sai yhden ostotarjouksen noin 2 000 neliömetrin tontista.

Katri Levänen

Parikkalan seurakunta laittoi lokakuussa myyntiin Pienen Heponiemen, joka sijaitsee Uukuniemellä. Tarjouskauppa päättyi 31. joulukuuta. Arkistokuvassa Uukuniemen kirkko.
Parikkalan seurakunta laittoi lokakuussa myyntiin Pienen Heponiemen, joka sijaitsee Uukuniemellä. Tarjouskauppa päättyi 31. joulukuuta. Arkistokuvassa Uukuniemen kirkko.

Uukuniemellä on ollut myynnissä kokonainen niemi Pyhäjärven rannalla. Parikkalan seurakunnan omistama Pieni Heponiemi on kooltaan noin kaksi hehtaaria, ja se sijaitsee Hepolahden ja Katiskalahden välissä.

Tarjouskauppa niemestä alkoi lokakuun loppupuolella ja päättyi 31. joulukuuta. Myynti-ilmoitus oli nähtävillä esimerkiksi Parikkalan seurakunnan verkkosivuilla.

Niemeen on aikoinaan kaavoitettu kaksi vapaa-ajan asunnon tonttia, jotka ovat 3 000 neliömetrin kokoisia. Kummassakin on rakentamisoikeutta sadan neliön verran.

Niemestä avattiin julkinen tarjouskauppa siksi, että seurakunta sai syksyllä vapaamuotoisen ostotarjouksen yhdestä tontista Pienessä Heponiemessä.

– Sitten tuli toiselta taholta vielä tarjous, joka koski koko niemeä. Koska kyse oli niin isosta ostotarjouksesta, kirkkoneuvosto päätti laittaa alueen julkiseen myyntiin, kertoo Parikkalan seurakunnan talouspäällikkö Ritva Laine.

Kaupanteko siirtyy kirkkoneuvoston käsiin

Avoimen tarjouskaupan päättymispäivään mennessä seurakunnalle oli tullut yksi ostotarjous tontista, joka kattaisi noin 2 000 neliömetriä.

Ennen tarjouskauppaa tehty ostotarjous koko niemestä ei ole enää voimassa, koska ostajakandidaatti vetäytyi kaupoista tammikuun alussa.

Ostotarjous 2 000 neliömetrin tontista puolestaan siirtyy alkuvuodesta kirkkoneuvoston käsiteltäväksi. Jos kirkkoneuvosto näyttää ostotarjoukselle vihreää valoa, seuraavana asiaa käsittelee kirkkovaltuusto keväällä, todennäköisesti huhtikuussa.

Ostotarjouksia pääosin rantatonteista

Pienen Heponiemen tonttikauppoja Laine ei pidä erityistapauksena. Parikkalan seurakunta saa tonteistaan ostotarjouksia lähes vuosittain.

– Paikallisilta asukkailta tulee silloin tällöin ostotarjouksia lähinnä rantatonteista. Ei ole itseisarvo pitää tontteja itsellämme. Niitä voidaan myydä, kunhan hinta on meille sopiva.

Jos kaupat toteutuvat Pienen Heponiemen vapaa-ajan asunnon tontista, tuo se toivottavia lisävaroja Parikkalan seurakunnan kassaan. Budjetti on nyt miinuksella vajaat 100 000 euroa.

– Seuraavan kymmenen vuoden sisällä meillä on arvioitu kiinteistöjen korjauskustannuksiksi vähän yli neljä miljoonaa euroa. Käteisvaroja tarvitaan siis lähivuosina.