Puhu mitä tahansa Savonlinnan keskustaajaman asioista — Ensimmäinen kumppanuuspöytä koolla tiistaina

Tilaisuuksia järjestetään kaikilla alueilla kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin.

Tuija Pauhu

Saadaankohan valtuustosali täyteen kansalaisia tiistaina, kun siellä on ensimmäinen demokratiailta? Kuva on valtuuston kokouksesta marraskuulta 2017.
Saadaankohan valtuustosali täyteen kansalaisia tiistaina, kun siellä on ensimmäinen demokratiailta? Kuva on valtuuston kokouksesta marraskuulta 2017.

Savonlinnan kaupungin ensimmäinen lähidemokratiatapaaminen on tiistaina kello 17 valtuustosalissa.

Seuraava tapaaminen on keskiviikkona 7.3. kello 17 Kerimäen virastotalolla.

Tiistain tilaisuus on tarkoitettu Savonlinnan keskustaajaman asukkaille. Taajamamerkkien ulkopuolisen alueen eli osapuilleen entisen Säämingin alueen asukkaille on oma tapaamisensa 14. maaliskuuta.

Lähidemokratiatilaisuudet ovat kaikille avoimia, ja niissä voi keskustella mistä tahansa asiasta.

Ensimmäisissä tapaamissa myös valitaan alueelle puheenjohtaja, joka valmistelee tulevien tapaamisten asialistat yhdessä elinkeinojohtaja Janne Weanderin kanssa.

Tilaisuuksia järjestetään kaikilla alueilla kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin.

Weander kertoo, että jatkossakin tilaisuuksissa voi puhua mistä tahansa. Asialista kuitenkin tehdään etukäteen, jotta listalla olevista asioista vastaavat viranhaltijat tiedetään kutsua paikalle.

Tilaisuuksissa esiin nousevat uudet asiat valmistellaan seuraavaan tapaamiseen.

Ensimmäisissä aluedemokratiatapaamisissa mukana ovat kaupunginjohtaja Janne Laine, tekninen johtaja Kari Tikkanen, sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen ja elinkeinojohtaja Weander.

Lähidemokratia-
tapaamiset

Savonlinnan keskusta 6.3. klo 17, Kaupungintalo, valtuustosali

Kerimäki 7.3. klo 17, Kerimäen virastotalo, valtuustosali

Sääminki 14.3. klo 17, Kaupungintalo, valtuustosali

Punkaharju 20.3. klo 17 Punkaharjutalo, ent. valtuustosali

Savonranta 27.3. klo 17 Savonrannan koulu, ruokasali

Tilaisuuksiin osallistuu kaupungin johdon edustajia ja ne ovat kaikille avoimia.