Sulkavan Suursoudut kiinnostaa Englannissakin — Osallistujamäärissä ollaan viime vuoden lukemissa

52. järjestettävä Sulkavan Suursoudut viedään tänä kesänä läpi hyvin perinteisen kaavan mukaan, eikä suuria muutoksia ole luvassa.

Soila Puurtinen

Sulkavan Hakovirralla seurataan soutuja jälleen heinäkuun toisena viikonloppuna.

Jäät alkavat kadota Saimaalta, ja se merkitsee myös Sulkavan Suursoutujen lähenemistä.

52. järjestettävä soututapahtuma viedään tänä kesänä läpi hyvin perinteisen kaavan mukaan, eikä suuria muutoksia ole luvassa.

Jos alkukesä on hirveän kylmä, niin näkyyhän se ilmoittautu-misten määrässä.Outi Piik

Lähes kolme kuukautta ennen varsinaista tapahtumaa soutuihin on ilmoittautunut noin 1 500 soutajaa. Lukema on Sulkava-seuran sihteerin ja tapahtuman päätoimikuntaan kuuluvan Outi Piikin mukaan suurin piirtein yhtä suuri kuin vuosi sitten.

— Tällä hetkellä osallistumisen maksaneita voi olla jopa enemmän kuin ilmoittautuneita. Toukokuun loppuun saakka hinta on halvempi, joten ihmiset maksavat sen ja ilmoittautuvat sitten myöhemmin, hän kertoo.

Piikin mukaan kelit tulevat tänäkin vuonna vaikuttamaan lopulliseen osallistujamäärään. Monet seuraavat säätiedotuksia juhannukselle saakka, ennen kuin päättävät ilmoittautumisesta.

— Jos alkukesä on hirveän kylmä, niin näkyyhän se ilmoittautumisten määrässä. Jos taas juhannuksen jälkeen lämpenee, niin sitten tulee taas enemmän osallistujia. Eihän kukaan viitsi vesisateessa lähteä soutamaan.

Piik kertoo, että tänä vuonna pienvenesarjoihin on tullut jopa yllättävän paljon ilmoittautumisia ulkomailta. Varsinkin Englannista on tulossa aiempia vuosia enemmän soutajia. Piik epäilee, että viime kesänä Sulkavalla tehty ranskalainen tv-ohjelman jakso on saattanut vaikuttaa asiaan.

— Ehkä he ovat nähneet sen YouTubesta, Piik pohtii.

Sarjoihin ei ole tänä vuonna tulossa muutoksia, ja ohjelman ainoa vaihdos on kirkkoveneiden SM-lähdön paluu lauantaille. Viime vuonna lähtö soudettiin perjantain iltasoudun yhteydessä.

Perinteiden mukaan soudut avataan torstaina retkisoudulla, perjantaina soudetaan viikonlopun suurin lähtö iltasoutu, lauantaina kisataan kirkkoveneillä, yksinsoutu-, vuorosoutu- sekä parisoutusarjoissa sekä toisessa retkisoutulähdössä. Lauantain lähdöissä on mukana myös SM-kisat.

Yksi tämän vuoden isoimmista muutoksista on uusi ajanottojärjestelmä. Se ei vaikuta soutuihin ilmoittautuessa, mutta helpottaa kisaajien seuraamista. Jatkossa ajat tulevat tulospalveluun välittömästi veneen saapuessa maaliin.

Piik toivoo kuitenkin ihmisiltä kärsivällisyyttä sen kanssa, sillä järjestelmää ei ole testattu ennen itse tapahtumaa.

— Eihän sitä koskaan tiedä millaisia yllätyksiä tekniikan kanssa tulee. Uuden järjestelmän myötä tulokset tulevat kuitenkin välittömästi nettiin nähtäväksi. Tai ainakin se on tarkoitus. Toivotaan vain ettei tekniikka petä, Piik naurahtaa.

52. Sulkavan Suursoudut soudetaan 11.—14. heinäkuuta 2019.