Avoimet puutarhat -tapahtuma kaipaa uusia tarhureita

Olisiko sinun puutarhasi sellainen, joka innostaa toisetkin puutarhahommiin

Risto Hämäläinen

Puutarha, keskeneräinenkin, kiinnostaa toisia puutarhaharrastukseen hurahtaneita.

Houkuttelevat puutarhat avautuvat kävijöille jälleen sunnuntaina 1. heinäkuuta. Tänä vuonna Avoimet puutarhat -kohteeksi kaivataan tuttujen puutarhojen lisäksi uusia vierailupaikkoja.

Tapahtuman iloisuus ja vuorovaikutteisuus ovat palkinneet sekä isäntiä että vierailijoita. Viime vuonna kohteita oli yli 550 ja vierailijoita niissä 65 000.

”Tsemppaa kivasti omaa puutarhanhoitoa” ja ”Hyvä mieli tapahtuman jälkeen on paras palkinto”. Näin kuvaavat tapahtumaa aikaisemmin osallistuneet ja omaa puutarhaansa esitelleet tarhurit. Heistä suurin osa on päättänyt olla mukana myös tänä vuonna.

Kuitenkin joka vuosi kaivataan uusia mielenkiintoisia kohteita. Päivän aikana kotipuutarhurit pääsevät vaihtamaan kokemuksiaan, näkemään erilaisia ratkaisuja ja nauttimaan puutarhojen vihreydestä ja runsaudesta.

Ensi kesän teema on ”Puutarha ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen”. Myös rakenteilla olevia, vielä keskeneräisiä kohteita kannattaa siis esitellä. Monissa vierailupaikoissa on myös kahvittelumahdollisuus tai esimerkiksi taimimyyntiä.

Tapahtumaan ehtii ilmoittautumaan toukokuun aikana sivuilla www.avoimetpuutarhat.fi.