Ennuste: Savonlinnassa sataa juhannusaattona kuin saavista kaataisi — Perjantaina tulee yli 20 milliä vettä klo 15 jälkeen

Meteorologi: Ennusteen toteutumisen todennäköisyys on tällä hetkellä noin 30 prosenttia — Sadetta saadaan joka tapauksessa, mutta määrä voi vaihtua.

Risto Hämäläinen

Tämän hetken sääennusteen mukaan Savonlinnassa sataa ja paljon juhannusaattoiltana.
Tämän hetken sääennusteen mukaan Savonlinnassa sataa ja paljon juhannusaattoiltana.

Ilmatieteen laitoksen juhannusaaton sääennuste on tässä vaiheessa lohduton Savonlinnan seudulla kyseistä juhlapäivää viettäville. Ennusteen mukaan Savonlinnassa alkaa sataa juhannusaattona klo 15 maissa ja sadetta saadaan seuraavan puolen vuorokauden aikana yli 20 milliä.

— Aattona on tulossa etelän suunnasta Suomeen yhtenäinen sadealue. Sen aikataulu on vielä vähän epävarma ja siinä voi olla paikallisia yli 20 millin sateita, mutta se mihin ne osuvat onkin sitten jo epävarmempaa. Millimetrimäärä tulee vielä elämään sen mukaan mihin se matalapaine oikeasti asettuu, kertoo meteorologi Ari-Juhani Punkka Ilmatieteen laitokselta

Punkan mukaan ennustemalleissa on erilaisia vaihtoehtoja. Yhdessä matalapaineen keskus on Keski-Suomessa, toisessa Kaakkois-Suomessa ja kolmannessa Perämeren tienoilla. Hajontaa on ja vaihtoehtoja tarjolla.

— Mutta se on tosiasia, että sateista ja epävakaista säätä on tulossa. Sateita on monin paikoin Suomessa juhannuksena kaikissa malleissa ja vaihtoehdoissa. Tuon sademäärän todennäköisyys Savonlinnassa juhannusaattona on ehkä noin 30 prosenttia.

Jos koko tuo määrä vettä tulee tunnin tai parin sisällä, on luvassa veden valumista pitkin katuja ja kaivojen tulvimista. Koko puolelle vuodelle vuorokaudelle tasiaisesti jakautuessaan kyseinenkin vesimäärä imeytyy alkukesän aikana hyvin kuivaksi päässeeseen maaperään.

— Ainakin metsäpalovaroitukset tuolla vesimäärällä poistuvat. Jos se jakautuu tasaisesti 12 tunnille, se imeytyy maaperään eikä mitään tulvimista tule. Jos se tulisi kaikki tunnissa, mikä on taas hyvin epätodennäköistä, tulisi virtoja ja tulvimista.

Punkan mukaan se on varmaa, että tilanne elää vielä ennen perjantaita.

— Systeemi on erittäin monimutkainen. Tässä vaiheessa vuotta on iso merkitys sillä, missä esiintyy voimakkaita ukkosia. Ne vaikuttavat säähän 3-5 vuorokauden tähtäimellä tuhansien kilometrin päässä ukkosalueesta.