Lenkillä ollut nainen kohtasi karhun tiistaina Imatralla — Villieläimet ovat tuttu näky kaakkoisrajan rajavartijoille: Nuijamaan rajavartioaseman päällikkö kertoo, miten karhu kohdataan

Ydin on rauhallinen käytös ja tilanteesta pois vetäytyminen. Pitää pyrkiä pääsemään tilanteesta pois siihen suuntaan, mistä on tullut, missä peto ei ole.

Kai Skyttä

Rajavartioston partiot kohtaavat rajan tuntumassa villieläimiin. Tänä vuonna vastaan ei ole kuitenkaan tullut karhuja. Kuvituskuva.
Rajavartioston partiot kohtaavat rajan tuntumassa villieläimiin. Tänä vuonna vastaan ei ole kuitenkaan tullut karhuja. Kuvituskuva.

Kaakkois-Suomen rajavartioston partiot törmäävät karhuihin ja muihin metsäneläimiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuijamaan rajavartioaseman päällikkö Janne Määttänen kertoo, että rajan tuntumassa liikkuu paljon eläimiä, kuten hirviä, kauriita, villisikoja ja susia. Myös karhuja näkyy esimerkiksi valvontakameroissa paljon, mutta tänä vuonna kohtaamisia ei ole ollut.

— Tiedämme, että niitä liikkuu, ja että niitä on mennyt ihan nokan edestä. Todennäköisesti karhu on nähnyt partion paljon useammin kuin partio karhun.

Rajavartijoille ei ole annettu erityistä ohjeistusta suurpetojen kohtaamiseen.

— Ohjeistus pohjautuu pitkälti siihen, mitä suurpedoista opastetaan. Ydin on rauhallinen käytös ja tilanteesta pois vetäytyminen. Pitää pyrkiä pääsemään tilanteesta pois siihen suuntaan, mistä on tullut, missä peto ei ole.

Määttänen sanoo, että joitakin vuosia sitten karhukohtaamisia oli enemmän. Tuolloin rajavartijat varustautuivat järeämmällä aseistuksella itsepuolustuksen turvaamiseksi.

— Meillä on mahdollisuus reagoida ja kantaa mukana kiväärikaliiberista varustetta. Moneen vuoteen siihen ei ole ollut kuitenkaan tarvetta.

Imatralla lenkkeilemässä ollut Satu Ojalainen kohtasi karhun tiistaina iltapäivällä. Metsiköstä tielle juossut karhu ohitti naisen noin 50 metrin päästä ja jatkoi matkaansa viereiselle pellolle.

Janne Määttänen sanoo, että karhut, kuten muutkin suurpedot yleensä väistävät ihmistä.

— Peto kuulee ja haistaa ihmisen ja väistää. Se on yleensä erityistilanne, jos suurpeto tekee valehyökkäyksen tai käy päälle. Silloin siinä on pentu ja sen suojelu kyseessä.

Fakta: Jos kohtaa karhun

Pysy rauhallisena

Juttele karhulle, älä huuda

Peräänny, mutta älä käännä selkääsi karhulle

Kävele, älä juokse tai kiipeä puuhun

Jätä karhulle marjaämpäri tai vaate nuuhkittavaksi

Vasta viimeisenä keinona heittäydy maahan

Lähde: Suomen riistakeskus

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet