Minla Hämäläinen rakensi itselleen talon ja alkoi toipua anoreksiasta: "Isä sanoi, että hän ei minua arkussa hautaan kanna"

Oma koti oli Minla Hämäläisen, 24, lääke anoreksiaan. Sitä ennen syömishäiriö vei hänet kaksi kertaa osastohoitoon.

Mari Koukkula

Minla Hämäläinen on asunut Puumalassa koko ikänsä eikä ole halunnut muualle.
Minla Hämäläinen on asunut Puumalassa koko ikänsä eikä ole halunnut muualle.

Minä en sinua arkussa hautaan kanna, isä sanoi talvella vuonna 2013.

Äiti nyökytteli vieressä. Tyttären oli pakko syödä tai hän ei enää selviäisi pitkään hengissä. Paino oli pudonnut jo vaarallisen alas.

Minla Hämäläinen tiesi sen kyllä itsekin, mutta sairaus oli saanut hänestä tiukan otteen.

Hämäläinen kävi vanhempiensa pyynnöstä lääkärissä. Kuukauden hoitojakson jälkeen ambulanssimiehet hakivat Hämäläisen terveyskeskukselta, kantoivat autoon ja veivät hänet suoraan psykiatriselle osastolle Mikkeliin, Moision mielisairaalaan.

Sieltä hän pääsi liikkumaan ulos vain hoitajan kanssa, vaikka ei ollutkaan pakkohoidossa.

Punaisen talon savupiipusta nousee kotoisasti savu. Kun Hämäläinen avaa kotinsa ulko-oven, Snoopy-koira hyökkää tervehtimään tulijoita. Valkoinen jackrussellinterrieri hyppii innoissaan jalkoja vasten. Sen häntä heiluu vielä innokkaammin puolelta toiselle.

 Haimme Espoosta Snoopyn ja päätin, että nyt minulla on syy elää ja jaksaa. Koira ei pärjää ilman minua.

Hämäläisen syömishäiriö alkoi vuonna 2011, 18-vuotiaana. Silloin hänen mummonsa kuoli. Yhdistettynä ulkonäköpaineisiin ja epävarmuuteen siitä, mitä Hämäläinen haluaisi aikuisena tehdä, ruoasta tuli koko elämää hallitseva asia. 

— Kaikki tuttu ja turvallinen katosi. Kun kaikki muuttui, syöminen oli ainut asia, jota pystyin kontrolloimaan.

Hämäläistä ahdisti erityisesti pelko siitä, että hän joutuisi muuttamaan pois kotiseudultaan. Hän on aina halunnut asua Puumalassa ja erityisesti Sepänkylässä, noin kymmenen kilometrin päässä kunnan keskustasta. Muutaman sadan metrin sisällä asuvat hänen vanhempansa, isovanhempansa ja setänsä.

— En halua muualle. Ahdistun, jos en pääse ulos luontoon. Kerrostalot eivät ole minua varten.

Omaan kotiin piti saada puu-uuni

Tuli loimuaa oranssina uunissa. Se hehkuu lämpöä jopa kahden metrin päähän.
Uuni on Hämäläisen kodin sydän. Se oli ensimmäinen asia, jonka hän päätti omaan kotiinsa hankkia.

Punaisesta talosta ja sen 91 neliöstä on tullut Hämäläiselle anoreksiasta paranemisen symboli.

— Keräsimme isän kanssa herukoita elokuussa 2016 ja kerroin, että haluan asua tulevaisuudessakin täällä. Hän sanoi, että olisit nyt sanonut aikaisemmin, Hämäläinen nauraa.

Ensin isä, ammatiltaan puuseppä, toi tyttärelleen talokirjan vitsinä. Että katsotaan näitä nyt, kun kerran siellä herukkapuskissa näistä asioista puhuttiin, hän sanoi.
Talokaupat tehtiin, ja 11.11.2016 punainen rakennus nousi herukkapuskien tilalle.

Hämäläinen on osallistunut kaikkiin rakentamisen työvaiheisiin: hän on tehnyt anturalaudoitusta, tasoittanut maata perustusten alta ja muurannut talon runkoa.

Lisäksi hän on maalannut talon kaikki sisäpinnat, omien voimiensa mukaan. 

Hämäläisen talossa ei ole yhtään valkoista. Esimerkiksi makuuhuoneen seinät ovat lilat ja pinkit, takan vierus taas kirkkaanpunainen. Samat värit toistuvat koko talossa, jopa vessassa.

— Valkoinen ei sovi minun persoonaani. Pidän väreistä, ne tuovat minulle voimaa, Hämäläinen kertoo.

— Olen ehkä aina ollut vähän seinäruusu, mutta kotona haluan näyttää mahdollisimman paljon itseäni. Omassa tilassani voin näyttää, mikä minä olen.

Välillä Hämäläisen fyysiset ja henkiset voimavarat ovat olleet todella vähissä. Isä ja eno olivat hänelle korvaamattomia rakennusprojektissa, ja myös setä auttoi paljon.

— Maalasin ensimmäisenä punaisen tiiliseinän. Se piti maalata kahdessa osassa, koska en vain jaksanut enempää, Hämäläinen kertoo.

Taloprojektin lopussa hän maalasi yhden huoneen täysin yksin.
— Silloin näin konkreettisesti oman vointini kehittymisen. Tällä talolla on ollut iso merkitys paranemisessani. Nyt tiedän, ettei minun tarvitse lähteä täältä, ellen halua.

Mari Koukkula

Minla Hämäläinen viihtyy uudessa kodissaan erinomaisesti. Täällä ei ole ahdistanut vielä kertaakaan, hän sanoo.
Minla Hämäläinen viihtyy uudessa kodissaan erinomaisesti. Täällä ei ole ahdistanut vielä kertaakaan, hän sanoo.

Toinen kierros Moisiossa jäi kesken

Vuonna 2014 Hämäläinen joutui uudestaan osastolle Moisioon.
Silloin hän opiskeli Ruokolahdella koulunkäynninohjaajaksi ja päivät venyivät liian pitkiksi. Ruokahalua ei ollut.

Hämäläinen ei ollut koskaan aikaisemmin ollut koulussa kympin tyttö, mutta Seurakuntaopiston Jaakkiman kampuksella hän huomasi olevansa hyvä. Kolmosista, parhaista arvosanoista, tuli hänelle pakkomielle.

Pahimmillaan Hämäläinen painoi enää vain 38 kiloa.

— Näin vanhempieni ikkunasta, että ambulanssi tulee. Se hiljensi isovanhempieni talon kohdalla ja hoin vain että aja siitä ohi, aja siitä ohi.

— Sitten kun auto kääntyi vanhempieni pihaan, hoin että aja nyt tästäkin vielä ohi, Hämäläinen naurahtaa.

Tällä kertaa Hämäläinen sai pakata tavaransa itse. Hänen äitinsä ajoi ambulanssin perässä ensin päivystykseen ja vei tyttärensä lopulta itse Moisioon.

Viimeiseltä osastojaksoltaan Hämäläinen käveli itse ulos, kesken hoidon. Hän koki tarvitsevansa kodinomaista hoitoa, ei laitosta.

Lisäksi vanhempien käyntejä tyttärensä luona rajoitettiin, eikä se Hämäläisen itsensä mielestä auttanut hänen omaa paranemistaan.

— Haimme Espoosta Snoopyn ja päätin, että nyt minulla on syy elää ja jaksaa. Koira ei pärjää ilman minua.

Ei koskaan täysin terve

Hämäläinen ei ole parantunut anoreksiasta. Todennäköisesti hän ei voi koskaan sanoa olevansa täysin terve. Hänen täytyy oppia rentoutumaan ja hyväksymään se, ettei koko ajan voi olla hyödyllinen.

Nyt tilanne on kuitenkin hyvä.

— Voimani ovat suhteellisen hyvät. Huonommassakin tilanteessa on oltu, hän sanoo.

Hämäläinen muutti omaan kotiinsa 2.12.2017. Se on vuoden pimeintä ja kylmintä aikaa. Hämäläinen mietti terapeuttinsa kanssa jo etukäteen, että muutos ja muutto voivat laukaista jälleen jotain mustaa.

Toisin kävi.

— Täällä minua ei ole ahdistanut kertaakaan.

Hämäläinen myöntää, että oli riski lähteä rakentamaan taloa keskellä anoreksiasta toipumista. Ilman vanhempiaan, läheisiään ja muuta perhettään hän ei olisi selvinnyt projektista.

— Onneksi otin nämä riskit. Minä tahdoin tätä niin paljon, että selvisin. Oma koti auttoi ja auttaa minua paranemaan, Hämäläinen sanoo.

Minla Hämäläinen

Syntynyt 14.4.1993.

Koulunkäynninohjaaja Puumalan yhtenäiskoulussa.

Asunut koko elämänsä Puumalassa.

Perheeseen kuuluu Snoopy-koira.

Harrastaa käsitöitä.

Rakastaa yhdessäoloa lähimmäisten kanssa.

Inhoaa epävarmuutta ja yksinäisyyttä.

Ihmettelee minkälaisia voimavaroja ihmisessä voikaan olla.

Luetuimmat