Iitin Manhattanilta löytyi remppaperheelle unelmien maatalo

Maaseudulla kasvaneet Kati ja Sampo Pilli-Sihvola etsivät remontoitavaa kohdetta pitkään. Pariskunta rakastui Iitistä ostamaansa tilaan niin paljon, että aikoo muuttaa sinne täysiaikaisesti parin vuoden kuluttua.

Jussi Lopperi

Sampo ja Kati Pilli-Sihvola remontoivat maatilaansa ajan ja rahan suomissa puitteissa.
Sampo ja Kati Pilli-Sihvola remontoivat maatilaansa ajan ja rahan suomissa puitteissa.

Pitkään etsitty unelma

Noin hehtaarin kokoisella tontilla seisoo useampi rakennus. Vanha traktorivaja, aitta, savusauna, komea navetta ja vanha maatalo ovat Kati ja Sampo Pilli-Sihvolan toteutunut unelma.

— Itse ihastuin päärakennukseen, Sampo navettaan. Tekemistä riittää meille pitkäksi aikaa, Kati Pilli-Sihvola sanoo.

Jussi Lopperi

Sampo Pili-Sihvola on tehnyt maatilasta tarkan mallinnuksen tietokoneelle. Suunnitelmaan on hyvä hahmotella rakennukseen tulevia muutoksia. Lisäksi järjestelmä mahdollistaa vr-lasien kytkemisen, jolla muutokset pystyy näkemään rakennuksessa fyysisesti kävellessään. Tällä tavalla muutoksia on testattu luonnossa.

Pariskunta on vielä toistaiseksi kirjoilla Hämeenlinnassa. He etsivät pitkään vanhaa maataloa Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen suunnalta. Sieltä on hyvät yhteydet pääkaupunkiseudulle, jossa he käyvät usein töidensä takia.

Pilli-Sihvolat tutustuivat useisiin kohteisiin, mutta valmiiksi rakennettua paikkaa pariskunta ei halunnut.

Jussi Lopperi

Perheen pojat ovat vallanneet yläkerrasta ison huoneen. Sängyllä lepäilee 13-vuotias Pyry.

— Tarkoitus on tehdä paikasta itsemme näköinen. Olisi ollut surullista ostaa jo rakennettu maatalo ja joutua purkamaan kertaalleen kalliilla toteutetut ratkaisut, Kati Pilli-Sihvola kertoo.

Pilli-Sihvoloiden maatalo Iitin Sitikkalassa on rakennettu 1800-luvulla ja peruskorjattu 1950-luvulla. Pariskunta on ehtinyt maalata vuosi sitten ostamansa talon mustaksi, mutta muuten työ on vasta alussa reilun 200 neliön talossa.

Pilli-Sihvolat ostivat maatilan alkujaan viisihenkisen perheensä kesäpaikaksi. Kyseessä on jo pariskunnan neljäs isompi rakennushanke.

Nyt Iitin maatilasta on tarkoitus tehdä ympärivuotinen asunto. Kati Pilli-Sihvola arvelee perheen Hämeenlinnan talon päätyvän myyntiin parin vuoden kuluessa.
— Odotamme sen verran, että vanhin poika saa käytyä peruskoulun loppuun. Keskimmäinen poika siirtyy samassa taitteessa alakoulusta yläkoulun puolelle.

Jussi Lopperi

Kati Pilli-Sihvola on jo suunnitellut maalaistalon sisustan omassa mielessään. Hän toimii myös valokuvaajana ja suunnittelijana.

Suunnitelmat koneella, mutta joustovaralla

Rakennusinsinöörinä työskentelevä Sampo Pilli-Sihvola on tehnyt kartoituksen siitä, mitä remontteja talolle tulevaisuudessa tehdään.

Jussi Lopperi

Navetan yliset ovat tällä hetkellä säilytystilana. Esimerkiksi lasten trampoliini mahtuu tilaan helposti kokonaisena.

Suunnitelmissa on muun muassa vesiputkien uusimista, lämmitysmuodon valinta ja sähkötöitä. Viemärit on jo osittain uusittu sukittamalla.

— Lisäksi olemme ostaneet uudet, 1800-luvun tyyliset ikkunat taloon. Alkujaan tarkoitus oli kunnostaa vanhat, saunalta löytyneet ikkunat, mutta se osoittautui liian suureksi urakaksi, Sampo Pilli-Sihvola kertoo.

Hänen mukaansa vanhassa talossa on tärkeintä, että vesikatto, perustukset ja runko ovat kunnossa. Siltä pohjalta on hyvä remontoida.

— Rakennamme taloa sen mukaan, miten aika ja raha antavat myöten. Raha on ollut hyvä vahti hankkeessa, sillä sen kautta olemme miettineet alkuperäisiäkin suunnitelmia uusiksi ja entistä toimivammiksi.

Sampo Pilli-Sihvola on hahmotellut tietokoneelle talon tulevan pohjaratkaisun, joka kuitenkin elää tarpeen mukaan.

Vanhan tupakeittiön puoli on tarkoitus remontoida perheen olohuoneeksi ja keittiöksi. Tuvan toinen puoli jakautuu kahdeksi erilliseksi huoneeksi väliseinän kanssa ja tv-huone muuttuu kodinhoitohuoneeksi.

Nykyinen sauna puolestaan muuttuu mahdollisesti takkahuoneeksi.

— Remontoimme puusaunan navetan puolelle. Maatalon puolelle meille ei jää pesutiloista kuin wc, Kati Pilli-Sihvola kertoo.

Yli tuhat neliötä rempattavaa

Sampo Pilli-Sihvola hoitaa rakennustyöt pääasiassa itse. Sähkö- ja putkityöt hän jättää muille ammattilaisille.

Kun tupakeittiön purkutyöt ovat valmiit, alkaa ikkunaremontti.

— Siinä vaiheessa talon toisessa päässä pääsee kasaamaan purkamisen sijaan.

Pilli-Sihvolat kehuvat viihtyvänsä Iitissä hienosti. Kati Pilli-Sihvolan mukaan heidät on otettu kylällä hyvin vastaan ja heillä asuu hyviä ystäviä Sitikkalassa.

— Lisäksi seutu on kaunista. Talo sijaitsee saarekkeella ja joki on vieressä, joten kuvittelen asuvani hieman kuin Manhattanilla, Kati Pilli-Sihvola nauraa.

Mitä opin?

Kati Pilli-Sihvolalla on kokemusta jo kolmesta remonttiprojektista. Ne ovat antaneet näkemystä vanhojen talojen kanssa toimimisesta.

— Vanhan talon kanssa pitää varata aikaa asioiden miettimiselle. Uutta taloa voi kasata kuin palapeliä, mutta vanhassa talossa joutuu tekemään asiat eri tavalla.

Pilli-Sihvolan mukaan vanhojen paikkojen purkaminen palauttaa remontoijan nopeasti maan pinnalle. Purkamisen paljastamat yllätykset voivat laittaa suunnitelmat uusiksi.

— Saattaa olla, että joudut tyytymään ratkaisuun, joka ei mennyt aivan oman suunnitelmasi mukaan.

Vanhan talon asbestiyllätys

Vanhasta maatalosta voi löytyä vaikka mitä. Toistaiseksi suurimman sydämentykytyksen Pilli-Sihvoloille aiheutti vanha keittiön lattia, jonka liima-aineista löytyi asbestia. He teettivät asbestikartoituksen ja odottivat tuloksia jännityksellä.

— Onneksi kävi ilmi, ettei asbestia ollut kuin linoleumilattian liimassa. Asbestinäytteet otettiin tietenkin koko talosta, Kati Pilli-Sihvola kertoo.

Pariskunta teetti asbestinpoiston keittiön lattialle. Firmojen kilpailuttaminen kannatti, sillä hintaerot työlle olivat huimia. Kallein tarjous oli 8 000 euron nurkalla, halvin puolestaan hieman päälle 2 000 euroa.

— Edullisin tarjous oli vielä paikallisen, hyvämaineisen firman, joten siihen oli helppoa tarttua.

Pilli-Sihvolat ovat tyytyväisiä siitä, että maatalon peruskorjaus oli tehty juuri ennen kuin asbesti yleistyi Suomessa rakennusmateriaalina. Muuten tilanne olisi voinut olla pahempi.

— Lisäksi talosta ei ole löytynyt muovieristystä, mikä on ollut hyvä juttu. Lattian tiivistyksessä on käytetty kreosoottia, mutta koteloimme sen.

MIKÄ?
Vanha maatila lisärakennuksineen noin hehtaarin tontilla. Remontoitavaa pinta-alaa on yhteensä 1 500 neliötä.

MISSÄ?
Iitin Sitikkalassa.

KETKÄ?
Kati ja Sampo Pilli-Sihvola sekä pojat Pyry, 13, Roope, 10 ja Hugo, 5. Kati työskentelee taloushallinnon parissa. Sampo on rakennusinsinööri.

MIKSI?
Kati ja Sampo Pilli-Sihvola ovat maalta kotoisin, mutta tilaa ei hankittu maalaisromantiikan takia. Molemmat halusivat runsaasti tilaa ympärilleen asuttuaan vuosien ajan kaupungeissa. Pariskunta halusi myös remontoida vanhasta maatilasta itsensä näköisen.

Projektin etenemistä voi seurata Navetta ja puoli valtakuntaa -blogissa..