Janne Laine jäi toiseksi vain muutaman äänen erolla — Marita Toikka valittiin Kouvolan kaupunginjohtajaksi

Kouvolan kaupunginvaltuusto äänesti kaksi kertaa. Valinta ratkaistiin Laineen ja Toikan välillä.

Tuija Pauhu

Kaupunginjohtaja Janne Laineen mukaan kaupunki voisi alentaa ensi vuodeksi veroprosenttiaan jopa 1,5 yksiköllä, jos opiskelupaikkojen määrä kaupungissa pysyisi nykyisellään.

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine jäi toiseksi äärimmäisen täpärästi Kouvolan kaupunginvaltuustossa maanantai-iltana. Hän sai ratkaisevassa toisessa äänestyksessä 28 ääntä. Imatran hallintojohtaja Marita Toikka sai 31 ääntä.

Kouvolan kaupunginjohtajaksi valittiin Imatran hallintojohtaja Marita Toikka, joka sai toisella äänestyskierroksella 31 ääntä. Laine sai 28 ääntä.

Ensimmäisellä kierroksella Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholm sai 14 ääntä. Kun kukaan ei saanut enemmistöä äänistä, toinen kierros käytiin Laineen ja Toikan välillä.

Toikka piti valintansa jälkeen kiitospuheen Kouvolan valtuustolle. Laine seurasi valintaa Kouvolan Sanomien tietojen mukaan kotonaan.

Vaali käytiin suljettuna lippuäänestyksenä, mutta ennen sitä valtuutetut käyttivät kannatuspuheenvuoroja ehdokkaille.

Toikan puolesta puhuneet korostivat sitä, että hän oli nainen.

— Mikä olisi parempi kuin nuorekas kaupunginjohtaja ja vielä nainen, sanoi valtuutettu Pekka Korpivaara (pro).
Toikan valintaa perusteltiin myös sillä seikalla, että hän on juristi

— Kouvola tarvitsee nimenomaan lakimiestä, sanoi Jouko Leppänen (kok.).

Leppänen piti Toikkaa myös hyvänä johtajana ja edustavana ihmisenä, josta tulee Kouvolalle hyvä käyntikortti.

Laineelle käytti kannatuspuheenvuoron Arto Sahamies (kd.). Hän perusteli valintaansa Laineen työkokemuksella, näytöillä, haastatteluilla ja henkilöarvioilla.

— On soiteltu paikkakunnille ja kysytty valtuutetuilta ja muilta, miten ovat kokeneet ehdokkaan, Sahamies sanoi.

Lainetta pidettiin ennakkoon keskustan ja kristillisdemokraattien pääehdokkaana. Toikkaa pidettiin kokoomuksen ehdokkaana ja Rönnholmia SDP:n.
Ensimmäisellä kierroksella Laine sai 20 ääntä. Toikka sai ensimmäisessä äänestyksessä 25 ääntä.

Ulla Ylisaari

Ulla Ylisaari

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat