Valmakauppa on avoinna Rantasalmella enää joitakin viikkoja — Kaupan sulkemisesta on oltu paikkakunnalla harmissaan

Rantasalmen Valmakaupan liikehuoneiston remontointikaan ei olisi muuttanut tilannetta miksikään.

Jaakko Avikainen


Valmakaupassa on voinut ostaa muun muassa lannoitteita ja käärinmuovia maatalouskäyttöön.
Valmakaupassa on voinut ostaa muun muassa lannoitteita ja käärinmuovia maatalouskäyttöön.

Osuuskunta Itämaito jatkaa Valmakaupan toimintaa Rantasalmella vielä jonkin aikaa, mutta huhtikuun loppuun mennessä kauppa suljetaan. Sulkeminen nojaa Itämaidossa aiemmin käytyihin yt-neuvotteluihin.

Valmakaupan liiketoimintapäällikkö Mikko Leinonen Osuuskunta Itämaidosta sanoo, että paikkakuntalaiset ovat kovasti harmitelleet lopettamispäätöstä.

Huoneiston remonttikaan ei olisi parantanut Valmakaupan kannattavuutta Rantasalmella. — Mikko Leinonen

— Aina, kun paikallisia palveluja lopetetaan, niin tottahan se ihmisiä harmittaa. Onhan tämä ollut ikävä päätös meillekin, mutta tämmöisen äärellä tässä nyt ollaan.

Ensisijaisesti kauppa on palvellut omistaja-yrittäjiä eli maidontuottajia. Se on ollut koko toiminnan keskeisin ajatus, mutta myymälät ovat olleet avoimia ostospaikkoja muillekin asiakkaille.

Rantasalmen Valmakaupan kiinni menon ajankohta johtuu kunnan vuokratilojen sisäilmaongelmista. Vaikka vuokranantaja olisi ollut valmis korjaamaan ongelmat, ei tilaremontti olisi parantanut Valmakaupan kannattavuutta.

Mikko Leinosen mukaan maa- ja maitotilojen rakennekehitys on ollut viime vuosina kovassa muutoksessa.  Se on tarkoittanut, että suuri osa tilojen tarvitsemista tuotteista ja tarvikkeista tilataan suoraan valmistajalta. Muun muassa siksi Valma-myymälöiden määrä on vähentynyt.

— Kun Itämaito syntyi, niin 21 Valmakauppaa aloitti toimintansa eri puolilla maata. Sen jälkeen ovet on laitettu kiinni kolmella paikkakunnalla eli Pyhäjärvellä, Sotkamossa ja Liperissä.

Leinosen mukaan Osuuskunta Itämaidon ja Osuuskunta Maitosuomen fuusiolla ei ole mitään yhteyttä, eikä vaikutusta Rantasalmen päätökseen. Osuuskuntien fuusio astuu voimaan ensi syyskuun alusta.

Rantasalmella myymälä työllistää kaksi henkilöä. YT:n tuloksena henkilöstövaikutukset ovat yksi irtisanominen sekä yksi tehtävänkuvan ja työhönottopaikan muutos.

Valmakaupan valikoimassa on ollut paljon rauta- ja maatalousalan kaupalle kuuluvia tuotteita ja tarvikkeita. Rantasalmea lähinnä olevat Valmakaupat sijaitsevat Juvalla ja Varkaudessa.

Valma-verkkokaupan konsepti uudistuu vuoden 2020 alkupuolella.

— Tulevaisuudessa verkkokauppa on yksi keskeisimmistä kaupantekovälineistä, Leinonen kertoo.