Kaupunginvaltuusto päättää maanantaina 1,8 miljoonan euron lainasta — Kaupungin oma kiinteistöyhtiö ostaisi rahoilla osake-enemmistön Punkavoima Oy:stä

Laina sisältyi kaupunginvaltuuston viime vuoden lopulla hyväksymään aiesopimukseen, joka kokonaisuudessaan liittyi Metsäliiton kertopuutehtaan laajentamiseen Punkaharjulla.

Tuija Pauhu

Kaupunginvaltuusto hyväksyi viime vuonna aiesopimuksen, joka liittyi Punkaharjun kertopuutehtaan laajennukseen. Ensi maanantaina valtuuston hyväksyttäväksi tulee aiesopimukseen sisältyvä antolaina kaupungin omalle kiinteistöosakeyhtiölle.

Savonlinnan kaupunki suunnittelee lainaavansa kiinteistöosakeyhtiö Punkaharjun Nobelinniemelle 1,8 miljoonaa euroa kymmeneksi vuodeksi.

Kaupunginhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että laina myönnettäisiin.

Nobelinniemi pyytää lainaa ostaakseen enemmistön Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluvasta Punkavoima Oy:stä.

Kaupan jälkeen kaupungin kokonaan omistama Nobelinniemi omistaisi Punkavoima Oy:stä 65 prosenttia ja Metsäliitto Osuuskunta 35 prosenttia.

Laina sisältyi kaupunginvaltuuston viime vuoden lopulla hyväksymään aiesopimukseen, joka kokonaisuudessaan liittyi Metsäliiton kertopuutehtaan laajentamiseen Punkaharjulla.

Lainan korko olisi 12 kuukauden euribor 1,8 prosentin marginaalilla.
Lainan vakuudeksi kaupunki saisi Nobelinniemen omistukseen tulevat Punkavoima Oy:n osakkeet sekä kiinteistöosakeyhtiön panttikirjoja.

Punkavoima Oy aikoo hankkia uuden, enintään 2,1 miljoonaa euroa maksavan voimalaitoskattilan. Investointi turvaisi riittävän lämpöenergian Metsäliiton Punkaharjun tehtaalle ja Punkaharjun Lämpö Oy:n kaukolämpöverkolle. 

Lisäksi lämpöyhtiölle toimitettavan lämmön hintaa on määrä alentaa.

Nyt myönnettäväksi ehdotettu laina koskee ainoastaan Punkavoiman osakkeiden hankintaa.

Investoinnista yhtiö päättää myöhemmin. Kaupunki varautui aiesopimuksessaan lainaamaan Nobelinniemelle tänä vuonna yhteensä 3,5 miljoonaa euroa voimalaitoksen omistusjärjestelyyn ja investointiin.

Kaupunginhallituksen esityksessä on arvioitu lainan myöntämisen laillisuus.

Selvityksen mukaan laina ei sisällä EU-lainsäädännön kieltämää valtiontukea, koska rahoituslaitokset antaisivat lainoitusta vastaavilla ehdoilla.

Lainan myöntäminen ei selvitysten mukaan vaaranna kaupungin taloutta.

Lainan myöntämisen tulkitaan kuuluvan kunnan toimialaan, koska tarkoituksena on turvata työllisyyttä ja kaukolämmön toimittamisen edellytyksiä.