Tilaajalle

Vuoden kesäkerimäkeläinen on Lontoossa asuva sijoitusjohtaja Pertti Vanhanen — ”Poikani ovat oppineet uimaan mummolan rannassa Puruvedellä. Kyllä tämä Kerimäki on vahvasti elämääni kuuluva asia”

Kerimäki-päivä keräsi sunnuntaina telttasalin täyteen yleisöä. Vuoden kesäkerimäkeläiseksi valittiin Lontoossa asuva sijoitusjohtaja Pertti Vanhanen. Uudeksi Kerimäki-emännäksi valittiin huoltoasemayrittäjän urastaan tunnettu Raija Tervonen.

Tuija Pauhu

Pääkanta-säätiön hallituksen puheenjohtaja Kauko Rauhansalo (vas.) juonsi tilannetta, kun vuoden kesäkerimäkeläinen Pertti Vanhanen sai kunniakirjan ja saunavastan.
Pääkanta-säätiön hallituksen puheenjohtaja Kauko Rauhansalo (vas.) juonsi tilannetta, kun vuoden kesäkerimäkeläinen Pertti Vanhanen sai kunniakirjan ja saunavastan.

Jokavuotista Kerimäki-päivää ja kesäasukastapahtumaa vietettiin aurinkoisessa säässä sunnuntaina Kerimäen Kalastajatilan teltassa. Juhlassa valittiin vuotuisen perinteen mukaan vuoden kesäkerimäkeläinen. Kunnian sai tänä vuonna Lontoossa asuva kiinteistösijoitusjohtaja Pertti Vanhanen.

Luetuimmat