Anu Sokuran valoisassa kodissa lähes kaikki on tuunattua — yksiössä eletään rennosti, mutta Pipsa-kissan ehdoilla

Viestintää opiskellut Sokura harrastaa maalausta, piirtämistä ja ristipistotöitä, ja neulepuikotkin pysyvät käsissä.

Sari Tauru

Anu Sokuran valoisassa kodissa lähes kaikki on tuunattua — yksiössä eletään rennosti, mutta Pipsa-kissan ehdoilla

Kun kotkalainen paluumuuttaja Anu Sokura näkee ikkunastaan Helsingin-bussin, hän huokaa helpotuksesta.

— Ajattelen, että onneksi en istu kyydissä.

Sari Tauru

kotireppis_anu_sokura_3.jpg

Sadan neliön lukaali Helsingin Arabianrannassa on vaihtunut yksiöön Kotkansaarella. Kaupunginosassa, jonka Sokura tuntee kuin omat taskunsa, asuu kymmenisen tuhatta ihmistä. Se on kunnan keskusta-alue, jossa palvelut ovat lähellä. Meren ympäröimä Kotkansaari tunnetaan muun muassa legendaarisesta Kairo-ravintolasta, palkituista puistoista ja Merikeskus Vellamosta. Kesäisin saarella järjestetään Meripäivät, joka on eräs Suomen suurimpia festivaalitapahtumia.

Sokura on ammatiltaan freelancetiedottaja. Hän asui Helsingissä kymmenisen vuotta, mutta veri veti takaisin Kotkaan.

Sari Tauru

kotireppis_anu_sokura_6.jpg

— Palasin kolme vuotta sitten, koska minulla oli koti-ikävä. Toivon, että voin asua täällä loppuelämäni.

Rakkaudesta kotikaupunkiin kertovat ranteeseen on tatuoidut Kotkan torin koordinaatit.

Sari Tauru

kotireppis_anu_sokura5.jpg

— Sieltä löydän aina kotiin vaikka sekoaisin, hän perustelee.

Myös perheen läheisyys on tärkeää. Tädin tekemä matto, mummon virkkaamat tyynynpäälliset ja isän lahjoittama Putin-maatuska tulevat esitellyiksi.

17595743.jpg

— Olen nyt onnellisempi kuin koskaan. Helsingissä jokainen asunto tuntui kolkolta, mutta olen myöhemmin tajunnut, että asuin väärässä paikassa. Nykyinen asuntoni on ensimmäinen, joka tuntuu kodilta sitten lapsuuden.

Vuokralla asumisessa on puolensa

Seisoessaan Hankkijan talon edessä kolme vuotta sitten hän puntaroi, onko lainkaan oikeassa paikassa. Silloin 40-luvun lopulla rakennetussa funkistalossa sijaitsi vielä Ulosottovirasto, eikä se Sokuran mielestä näyttänyt asuinrakennukselta. Astuessaan nykyisen kotinsa ovesta sisään ensimmäistä kertaa hän ihastui yksiön valoisuuteen ja suureen kokoon.

— Isot ikkunat etelään ovat hieno juttu. Kesällä on tosin joskus aika kuuma.

Sijainti lähellä juna-asemaa oli myös mieleen. Hän työskenteli tuohon aikaan mainostoimistossa Kouvolassa, ja työmatka taittui kätevästi junalla.

Hulppea koti uudella asuinalueella ei vedä vertoja vanhojen rakennusten charmille. Sokuralla on ollut myös omistusasunto, mutta nyt hän asuu vuokralla.

— Tämä on hyvä vaihtoehto. Jääkaapin tai vessanpöntön hajotessa ei tarvitse kuin soittaa vuokranantajalle, joka hoitaa asiat kuntoon. Asunnon löytäminen ei kuitenkaan ollut erityisen helppoa, sillä harvaan vuokra-asuntoon saa tuoda lemmikin.

Jos työ jossain vaiheessa veisi toiselle paikkakunnalle tai edessä olisi muutto toisaalle, sopimuksen irtisanominen olisi helpompaa kuin asunnon myyminen ja sen tuoma taloudellinen paine.

— Eivät nämä seinät tunnu vierailta, vaikka en niitä omistakaan. Kotia ei tarvitse omistaa - fiilis on tärkein, hän sanoo.

Itse tehty viehättää

Viestintää opiskellut Sokura harrastaa maalausta, piirtämistä ja ristipistotöitä, ja neulepuikotkin pysyvät käsissä. Hän sanoo, ettei voisi kuvitella marssivansa huonekaluliikkeeseen ostamaan uutta kalustoa. Kaikilla tavaroilla on oltava tarinansa ja niissä saa mielellään näkyä oma kädenjälki. Se tuo lämpöä.

— Eilen päällystin kukkaruukun saman vanhan pokkarin sivuilla kuin olohuoneen tuolin istuimenkin aiemmin. Jos pensseli pysyy kädessä, mitään ei kannata heittää pois. On helppoa tehdä oman näköistä.

Kun pensseli heiluu, taustalla soi usein vanha soul-musiikki tai radion puheohjelmat ja podcastit. Televisiota täällä entisen tv-työläisen kotona katsotaan harvoin, mutta kirjoja luetaan ahkerasti.

— Kirjoja on niin paljon, että osa joutaakin muuhun käyttöön.

Kissan näköinen koti

Olohuoneen kirjahyllyt ja eteisen lipasto ovat peruja lapsuuden kodista, ja nekin on itse fiksattu. Koti pursuaa tuunattua ja idearikkaasti uusiokäytettyä tavaraa. Kokonaisilme on kuitenkin rauhallinen ja sävyt vaaleita, höystettynä ripauksella sinistä.

— Vaikka en ole tehnyt sitä harkiten, huomasin kerran, että täällähän on Pipsan värit.

Kaksitoistavuotias kissa, Pyhä Birma Pipsa, muutti Sokuran elämään kuutisen vuotta sitten, ja siitä lähtien monet asiat ovat tapahtuneet kissan ehdoilla.

— Mustasta neuletakista voin vain haaveilla, eikä tumma sohvakaan olisi käytännöllinen.

Pitkäkarvainen kissakaunotar istuu kaikessa ylhäisyydessään oman kiipeilypuunsa ylimmällä tasolla ja tarkkailee tilannetta hätkähdyttävän sinisillä silmillään.

— Se ei ole mikään sylikissa, mutta seurallinen kuitenkin. Tosin kaikkia vieraita Pipsa ei hyväksy. Silloin se livahtaa sängyn alle ja jää sinne murjottamaan.

Kerrostalossa ilman paineita

Vieraita tässä kodissa käy usein. Sokuralla on laaja tuttavapiiri, mutta hän ei kuitenkaan koe velvollisuudekseen emännöidä viimeisen päälle.

— Ei ole niin justiinsa, onko täällä siivottu eilen vai viime viikolla. En ota sellaisista asioista paineita, enkä myöskään kummemmin huolehdi tarjoiluista. Jääkaapilla ystävät saavat käydä vapaasti jos haluavat.

Talon asukkaat tuntevat toisensa ja naapuritkin kyläilevät silloin tällöin. Se helpottaa elämää kerrostalossa.

— Aikoinaan yläkerrasta kuului kovaäänistä jumputusta keskellä yötä enkä saanut nukuttua. Nappasin mukaani rasiallisen viinirypäleitä, kun muutakaan ei sattunut olemaan, ja vein ne pojille. Pyysin samalla hiljentämään musiikkia.

Meno rauhoittui ja sopu säilyi.

— Moikataan iloisesti edelleen, sanoo Sokura.

Teksti: Essi Kesti

Kuvat: Sari Tauru

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo