Sulkava aikoo vapauttaa yhdistykset kiinteistöverosta — Kunnallisveroprosentti pysyisi ennallaan

Kiinteistöverovapaus olisi kunnanjohtaja Juho Järvenpään mukaan kädenojennus talkoovoimin tapahtuvalle toiminnalle.

Soila Puurtinen

Muun muassa Hakovirran metsästysseuran talo vapautuu kiinteistöverosta, jos Sulkavan kunnanhallituksen esitys hyväksytään. Kuva viime kesältä, kun Kaartilankosken näytelmäpiiri esiintyi metsästysseuran talolla.

Sulkavan kunnanhallitus esittää, että yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ei ensi vuonna perittäisi lainkaan kiinteistöveroa.

Esitys perustuu kuntalaisaloitteeseen. Yleishyödyllisiä yhteisöjä ovat muun muassa erilaiset yhdistykset.

— Tämä on kädenojennus talkoovoimin tapahtuvalle toiminnalle, kunnanjohtaja Juho Järvenpää sanoo.

Tänä vuonna yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti on 0,75.

Muutoin kunnanhallitus esittää kiinteistöveroprosenttien ja kunnallisveroprosentin säilyttämistä nykyisellään. Sulkavan kunnallisveroprosentti on 21,5.

Sulkavan valtuusto päättää veroprosenteista 31. lokakuuta.