Kanadanhanhet rantojen riesana — jätöksiä kerätään Savonlinnassa minkä ehditään, mutta joka paikkaa ei saada pidettyä puhtaana

Kanadanhanhien määrä on lisääntynyt Savonlinnassa. Kaupungin puistoyksikön voimavarat eivät riitä kaiken ulosteen keräämiseen.

Tuija Pauhu

Kanadanhanhien jätökset ärsyttävät Savonlinnan rannoilla.
Kanadanhanhien jätökset ärsyttävät Savonlinnan rannoilla.

Kanadanhanhia on Savonlinnassa joka vuosi enemmän, arvioi kaupunginpuutarhuri Raili Aurava. Hanhet ja niiden jätökset ovat haittana puistoissa ja uimarannoilla, koska lyhyt nurmi on niille sopivaa laidunnettavaa.

— Joka aamu aloitamme hanhen jätösten keräämisellä, kertoo Aurava kupungin puistoyksikön töistä.

Eniten hanhet aiheuttavat ongelmia Tallisaaressa, Riihisaaressa, Savonniemessä, Kalastajakylän uimarannalla ja Everlahden uimarannalla. Kanadanhanhia ja jätöksiä on niin paljon, että puistoyksikön voimavarat eivät riitä pitämään alueita jatkuvasti siistinä.

Lintujen syöttäminen on ranta-alueilla kielletty.

Jätökset ovat hygieniahaitta

Terveystarkastaja Tiina Munck vahvistaa, että kanadanhanhien määrä on lisääntynyt. Hän toteaa, että hanhien jätökset ovat hygieniahaitta, vaikka tautiriskiä on vaikea arvioida.

— Aina pitää muistaa, että ulosteissa on mikrobeja, painottaa Munck.

Rannalla olevat ulosteet huuhtoutuvat veteen varsinkin sateiden mukana. Ne voivat saastuttaa vettä, mutta vain vähäisesti, paikallisesti ja lyhytkestoisesti. Eli pikkulasta ei kannata päästää rantaveteen pulikoimaan, jos rannalla on paljon ulostetta. Uiminen on kuitenkin turvallista, jos ei ui aivan rannan välittömyydessä.

Normaaleissa seurantakalenterin mukaisesti otetuissa uimavesinäytteissä veden laatu on ollut Savonlinnassa hyvä. Kanadanhanhet eivät ole aiheuttaneet poikkeuksia mitatuissa enterokokki- ja e-coli-pitoisuuksissa.

— Mutta esimerkiksi kampylobakteeria ei tutkita, että siinä mielessä ei ole selvitetty, mitä kanadanhanhet voisivat tuoda lisää, harmittelee terveystarkastaja Munck.

Häätäminen hankalaa

Auravan mukaan kanadanhanhien häätäminen uimarannoilta ei enää onnistu, koska hanhet ovat asettuneet nykyisille alueilleen. Vaikka ne saadaan paikalta pelästytettyä pois, ne palaavat pian takaisin. Ongelmaan pitäisi keksiä ennaltaehkäisyratkaisu jo talvella.

— Ne pitäisi saada ajettua tuonne saariin keväällä tai alkukesällä, kun ne tulevat tänne, selittää Aurava.

Viime kesänä suunniteltiin ongelman ratkaisemista yliäänikarkottimilla, mutta ääni häiritsi myös ihmisiä, joten laitteita ei voitu käyttää.

Tänä kesänä Savonlinnassa on tyydytty jätösten keräämiseen.

Terveystarkastaja Munck muistuttaa, että lintujen syöttäminen on ranta-alueilla kielletty, koska rannoista tulee silloin hanhille entistä houkuttelevampia.