Papinniemen leirintäalueelle suunnitellaan uutta ranta-asemakaavaa — Kaava pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman pian leirintäalueen jatkokehittämistä ajatellen

Parikkalan kunnanhallitus käsitteli Papinniemen uutta ranta-asemakaavaa, joka helpottaa uusien rakennuslupien myöntämistä rantarakentamiselle.

Katri Levänen

Papinniemi Camping sijaitsee kirkasvetisen Pyhäjärven rannalla.
Papinniemi Camping sijaitsee kirkasvetisen Pyhäjärven rannalla.

Parikkalan kunnanhallitus päätti tiistaina pidetyssä kokouksessa esittää kunnanvaltuustolle Papinniemen ranta-asemakaavan lisäämistä kaavoitusohjelmaan vuosille 2019—2021.

Papinniemen Matkailu Oy:n ja Parikkalan kunnan välisen maanvuokrasopimuksen mukaisesti vuokralainen vastaa puoliksi kaavan laatimisesta aiheutuvista kustannuksista. Kunnanhallituksen esityslistan mukaan vuonna 2016 laaditussa sopimuksessa Papinniemen Matkailu Oy on sitoutunut rakentamaan 100 neliömetriä uusia rakennuksia, johon kuuluu myös jätevesijärjestelmään liitetty saunarakennus. Tämä velvoite on toteutunut sopimuksen mukaisesti.

Katri Levänen

Papinniemen leirintäalue
Papinniemen leirintäalue

Normaaliin rantarakentamiseen liittyvä kaavoitus

Rakentamispäällikkö Vesa Bergin mukaan kyseessä on puhtaasti normaaliin rantarakentamiseen liittyvä kaavoitus, joka helpottaa uusien rakennuslupien myöntämistä.

— Papinniemen Matkailu Oy:n esityksestä asemakaava pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman pian leirintäalueen jatkokehittämistä ajatellen. Kaavan laadinnan aikana rakentaminen alueella vaatii poikkeusluvan, sanoo Berg.

Katri Levänen

18343656.jpg

Uusi leirintäalueen suurin mökki tekeillä

Papinniemen yrittäjä Niko Hälvän mukaan nykyinen kaavoitus ei oikeuttaisi esimerkiksi leirintäalueen päärakennuksen laajentamiseen. Tämän kevään jälkeen ei toistaiseksi ole suunnitteilla muita isoja investointeja. Uusi ja samalla myös koko leirintäalueen suurin mökki valmistuu loppukevään sekä alkukesän aikana.

— Tänään on aloitettu puiden kaato ja pohjien kaivaminen. Tarkoituksena on, että mökkiä voi vuokrata juhannusviikosta lähtien, Hälvä kertoo.

Uusi ranta-asemakaava ei varsinaisesti sido rakentamiseen, mutta se on Hälvän mielestä tärkeä mahdollistaja leirintäalueen kehittämiseksi.

Katri Levänen

Papinniemen leirintäalue
Papinniemen leirintäalue

— Maasto ja rannan läheisyys asettavat omat rajoitteensa. Mahdollisia rakennuspaikkoja suunnitellaan sitten yhteistyössä kaavoittajan kanssa, sanoo Hälvä.

Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kaavoitusohjelman täydentämisen, aloitetaan ranta-asemakaavan valmistelut 1.7.2019. Asemakaavan laatijaksi kunnanhallitus esittää FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:ta.

Katri Levänen

Papinniemen mökkejä on uusittu viime vuosina. Parasta aikaa tekeillä on leirintäalueen ainakin toistaiseksi suurin mökki.
Papinniemen mökkejä on uusittu viime vuosina. Parasta aikaa tekeillä on leirintäalueen ainakin toistaiseksi suurin mökki.

Juttua muokattu kello 19.44. Lisätty tuoreita kuvia.