Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla päättyy kuun vaihteessa

Kielto koskettaa erityisesti Savonlinnan seutukuntaa, koska suurin osa norpista asuu alueella.

Timo Seppäläinen

Verkkokalastuskiellon avulla pyritään turvaamaan erityisesti kuuttien elossa säilyminen ensimmäisten elinkuukausien aikana.
Verkkokalastuskiellon avulla pyritään turvaamaan erityisesti kuuttien elossa säilyminen ensimmäisten elinkuukausien aikana.

Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla päättyy kuun vaihteessa eli 1. heinäkuuta alkaen kielto ei ole enää voimassa.

Verkkokalastus on kielletty vuosittain saimaannorpan keskeisillä elinalueilla 15.4.–30.6. lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja. Lisäksi ympärivuotisesti rajoitusalueella on kielletty saimaannorpalle vaarallisten pyydysten käyttö, kuten riimu- ja vahvalankaiset verkot sekä löysänieluiset katiskat ja merrat. Rysien, mertojen ja katiskojen nielu ei saa venyä missään olosuhteissa yli 15 sentin.

Ely-keskuksen mukaan rajoitusalue Saimaalla on noin 2 600 neliökilometriä.

Kalastusta on rajoitettu yhtenäisellä rajoitusalueella vuodesta 2016 alkaen.

Kielto koskettaa erityisesti Savonlinnan seutukuntaa, koska suurin osa norpista asuu alueella. Kieltoja on muun muassa sekä eteläisellä että pohjoisella Haukivedellä ja Pihlajavedellä.

Rajoitusalue muodostuu havaittujen poikaspesien ympärille muodostetuista noin viiden kilometrin suoja-alueista sekä niitä yhdistävistä alueista lahtialueet mukaan lukien.

Pohjois-Savon ely-keskuksen kalastusbiologi Teemu Hentisen mukaan kalastusrajoitukset ja yhtenäinen rajoitusalue turvaavat erityisesti kuuttien elossa säilymisen niiden ensimmäisten elinkuukausien aikana.

Tarkat kartat kalastuskieltoalueista löytyy Maa- ja metsätalousministeriön nettisivuilta osoitteesta https://mmm.fi/saimaannorppa.