Urheiluvalmentaja tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen

Syytteet luettiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa useista lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Arkisto / Sirkku Aalto

Urheiluvalmentaja tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen

Etelä-Savon käräjäoikeus on perjantaina tuominnut eteläsavolaisen miehen vankeuteen useista seksuaalirikoksista.

Käräjäoikeuden selosteen mukaan miehen todettiin syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon. Rikokset on tehty vuosina 2016–2019.

Tekijä on toiminut rikosten uhrin harrastusvalmentajana. Uhri on ollut alle 16-vuotias henkilö. Selosteen mukaan rikoksissa on täyttynyt useita ankaroittamisperusteita. Teot ovat olleet myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

Käräjäoikeus määrää miehen vangittavaksi. Tuomitun vankeusrangaistuksen yhteismitta on kolme vuotta ja kaksi kuukautta.

Tekijä tuomittiin korvaamaan valtiolle muun muassa uhrin oikeudenkäyntikuluja yhteensä 3 638 euroa sekä asianomistajalle muun muassa kärsimyskorvauksena yhteensä 26 253 euroa.

Uhria suojellakseen Itä-Savo ei julkaise tuomitun henkilöllisyyttä miehen pitkästä vankeustuomiosta huolimatta.