Itä-Savon uutisviikko: Nuorille ilmaiset bussikyydit, Savonlinnan tuloveroprosentin alennus ja Eurojackpot-voiton ilotulituksen ajankohta kiinnostivat lukijoita

Itä-Savo uutisoi tällä viikolla muun muassa Savonlinnan kaupungin nuorille tarjoamista ilmaisista bussikyydeistä.

Tuija Pauhu

Eurojackpot-voiton ilotulitus järjestetään Savonlinnassa ensi viikonloppuna.
Eurojackpot-voiton ilotulitus järjestetään Savonlinnassa ensi viikonloppuna.

Alle 18-vuotiaat savonlinnalaiset pääsevät ensi vuoden alusta alkaen matkustamaan paikallisliikenteen linja-autoilla ilmaiseksi iltaisin, viikonloppuisin ja koulujen lomapäivinä. Kyse on aluksi kokeilusta, joka kestää kalenterivuoden 2018.

Teknisen lautakunnan tiistaina tekemä päätös on herättänyt vilkasta keskustelua Itä-Savon verkkosivulla ja myös muualla sosiaalisessa mediassa.

Kiitosta ovat saaneet lautakunta sekä Jukka Nokelainen, jonka kuntalaisaloitteeseen päätös perustui.

Alle 18-vuotiaat saavat ilmaismatkat käyttöönsä, kun he käyvät lunastamassa 20 eurolla itselleen henkilökohtaisen matkakortin Matkahuollosta. Kortteja voi alkaa lunastaa todennäköisesti joulukuun puolivälin jälkeen.

Lisää aiheesta löydät Itä-Savon 25.10. julkaistusta jutusta, johon pääset tästä.

Eurojackpot-miljoonat pelattiin Kerimäellä

Veikkaus järjestää ilotulituksen Savonlinnan viime viikon Eurojackpot-voiton kunniaksi viikon kuluttua lauantaina 4. marraskuuta.

Ilotulitteet räiskyvät Riihisaaressa klo 19. Parhaat paikat ilotulituksen seuraamiseen löytyvät Tallisaaresta.

Markkinointipäällikkö Saila Kuutti Veikkauksesta kertoo, että ilotulitus päätettiin järjestää Savonlinnan keskustassa. Silloin se mahdollisimman suuren yleisöjoukon.

Täysosuma pelattiin viikko sitten Kerimäen R-kioskilla. Voittosumma oli lähes 42 miljoonaa euroa ja pelaaja oli nainen. Täyspotin voittaja ei ole halunnut nimeään julkisuuteen.

Lisää Eurojackpot-aiheisia juttuja löydät täältä.

Timo Seppäläinen

Tässä kioskissa Eurojackpotin miljoonavoitto pelattiin Kerimäellä.
Tässä kioskissa Eurojackpotin miljoonavoitto pelattiin Kerimäellä.

Savola alkaa alusta

Neuvottelut Savolan kaavoituksesta aloitetaan uudelleen, päätti Savonlinnan tekninen lautakunta. Kaupunginlakimies Aki Rasimus ja tekninen johtaja Kari Tikkanen aloittavat neuvottelut Savolan kiinteistöosakeyhtiön kanssa.

Savolan kiinteistöosakeyhtiölle tarjotaan samaa kaavoitussopimusta, jonka alueen toinen maanomistaja, Suur-Savon Osuuspankki on jo hyväksynyt.

Ympäristöministeriö hylkäsi hiljattain kaupungin tekemän lunastuslupahakemuksen, joka koski Savolan Kiinteistöosakeyhtiön tonttia. Hylkäämisperuste oli se, että silloinen teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Olli Sironen (sd.) oli jäävi osallistuessaan hakemuksen valmisteluun vuonna 2014.

Lisää aiheesta täällä.

Tuija Pauhu

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine esitteli talousarvioesityksensä. Oikealla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen.
Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine esitteli talousarvioesityksensä. Oikealla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen.

Laine laskisi veroprosenttia

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine esittää ensi vuoden tuloveroprosentiksi 22. Savonlinnan kunnallisverotus kevenisi siten puolen prosenttiyksikön verran. Kaupunginhallitus tekee maanantaina oman esityksensä valtuustolle.

Tavallisimmat kiinteistöveroprosentit Laine esittää pidettäväksi nykyisellään. Yleinen kiinteistöveroprosentti olisi siten jatkossakin 1,43. Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistövero olisi 0,59 ja vapaa-ajanasunnon kiinteistövero 1,55 prosenttia.

Lisää aiheesta täällä.

Antti Varonen

Tasoristeysten turvallisuus huolettaa. Aihe nousi ajankohtaiseksi jälleen tällä viikolla, kun Raaseporissa neljä ihmistä kuoli tasoristeysonnettomuudessa.
Tasoristeysten turvallisuus huolettaa. Aihe nousi ajankohtaiseksi jälleen tällä viikolla, kun Raaseporissa neljä ihmistä kuoli tasoristeysonnettomuudessa.

Tasoristeysten turvallisuus huolettaa

Raaseporissa Etelä-Suomessa sattui torstaiaamuna kello kahdeksan aikoihin vakava tasoristeysonnettomuus, jossa paikallisjuna ja Puolustusvoimien ajoneuvo törmäsivät. Onnettomuudessa kuoli neljä henkilöä, joista yksi oli junamatkustaja ja loput varusmiehiä. Onnettomuus kosketti koko Suomea.

Raaseporin tasoristeysonnettomuus sattui vartioimattomassa tasoristeyksessä.

Myös Savonlinnan seudulla on useita vartioimattomia tasoristeyksiä.

Liikenneviraston tietojen mukaan esimerkiksi Savonlinnan ja Parikkalan välisellä rataosuudella on 37 tasoristeystä, joista 30 on vartioimatonta.

Lisää aiheesta täällä.

Kokemusta SaPKon joukkueeseen

Jääkiekkojoukkue SaPKo julkisti viikon aikana pelaajavahvistuksia. 

Porin Ässien sopimuspelaaja Juha Kiilholma liittyy SaPKon mukaan alustavasti maaottelutaukoon kattavalla sopimuksella.

SaPKon pelaajisto on kärsinyt loukkaantumisista ja Ässät haluaa kokeneelle 35-vuotiaalle hyökkääjälleen peliaikaa.

Toistaiseksi huikeat 754 Liigaottelua pelannut ja urallaan muun muassa SaiPaa, Ässiä ja Tapparaa edustanut Kiilholma ei ole tällä kaudella pelannut, mutta SaPKossa uskotaan vahvasti pelaajan tuovan joukkueelle lisää virtaa ja mahdollisuuksia.

Tuija Pauhu

35-vuotias Juha Kiilholma saapui vahvistamaan SaPKon joukkuetta.
35-vuotias Juha Kiilholma saapui vahvistamaan SaPKon joukkuetta.

Torstaina SaPKo julkisti, että Sportin liigajoukkueen Tony Sund liittyy pässipaitojen vahvuuteen seuraavan neljän ottelun ajaksi.

Sportilla on kuitenkin oikeus tarvittaessa kutsua pelaajansa takaisin.

22-vuotias 191-senttinen leftin pakki on pelannut tällä kaudella 15 liigaottelua tehden niissä maalin ja antaen kolme maalisyöttöä. Tehotilastokin IFK Lepplaxin kasvatilla on kolme maalia plussalla.

Viime kaudella Sund pelasi kuusi liigaottelua Sportissa ja neljä peliä Mestistä Kokkolan Hermeksessä.

Lisää aiheesta ja SaPKon pelaajatilanteesta täällä.

Uusimmat uutiset