Myös Parikkalan kunta tekee kantelun lääkärihelikopterin sijoittamisesta Uttiin — ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunta ylipäätään tekee kantelun, joten tilanne on hyvin poikkeuksellinen”

Lukas Pearsall

Lääkärihelikopteri päätettiin joulukuussa sijoittaa Uttiin. Asiasta on tehty jo useita kanteluita.
Lääkärihelikopteri päätettiin joulukuussa sijoittaa Uttiin. Asiasta on tehty jo useita kanteluita.

Parikkalan kunnanhallitus päätti tiistaina pidetyssä kokouksessa tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle lääkärihelikopteritukikohdan sijoittamisesta Kouvolan Uttiin. Samalla kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtaja Vesa Huuskosen allekirjoittamaan kantelun.

— Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunta ylipäätään tekee kantelun, joten tilanne on hyvin poikkeuksellinen. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisen käsittelyn oikeusasiamies tekee, Huuskonen sanoo.

Marita Waenerberg

Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskosen mukaan tilanne on poikkeuksellinen, koska on ensimmäinen kerta, kun kunta tekee ylipäätään mistään asiasta kantelun.

Hallituksen reformiministerityöryhmä päätti 20.12.2018, että toinen uusista lääkärihelikopteritukikohdista sijoitetaan Kouvolan Uttiin, vaikka asiantuntijatyöryhmä oli aiemmin esittänyt tukikohdaksi Lappeenrantaa. Mikäli helikopteri sijoitetaan Kouvolaan, on se lähempänä pääkaupunkiseudun väestöä ja jää Etelä-Savon, Etelä-Karjalan pohjoisimpien kuntien sekä rajavyöhykkeen saatavuuden ulkopuolelle

Kunnanjohtajan mukaan Parikkala toimii yhdessä rintamassa muun muassa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) ja Rautjärven kunnan kanssa, jotka päättivät viime viikolla tehdä kantelun samasta asiasta. Lisäksi kantelun tehneiden joukkoon kuuluu myös kahdeksan yksityishenkilöä.

— Asia lähtee Parikkalan osalta etenemään heti keskiviikkona, sanoo Huuskonen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet