Naisten työttömyys kasvaa kesäisin — Etelä-Savon työttömyys vaihtelee vuodenaikojen mukaan

Etelä-Savon työttömyysaste oli toukokuun lopussa yhdeksän prosenttia. Koko maassa osuus oli 8,6 prosenttia. Työvoiman todellinen määrä on kuitenkin epäselvää.

Kausityöt, kuten kesäisin lisääntyvät rakennustyöt, vaikuttavat Etelä-Savon työttömyysasteeseen. Arkistokuva.
Kausityöt, kuten kesäisin lisääntyvät rakennustyöt, vaikuttavat Etelä-Savon työttömyysasteeseen. Arkistokuva.

Etelä-Savon työttömyysaste oli toukokuun lopussa hieman valtakunnan tasoa korkeampi. Työttömien määrä on ollut tilastoissa näin alhainen viimeksi kesällä 2008.

Ely-keskuksen asiantuntijan Merja Toijosen mukaan tilanne ei kuitenkaan ole yhtä valoisa kuin tilastot antavat ymmärtää. Työvoiman eli työttömien ja työllisten yhteenlasketusta todellisesta määrästä ei ole ajantasaista tietoa.

— Työttömien määrää verrataan vuoden 2017 lopun työvoiman määrään. Jos meillä olisi tämän hetken tieto koko työvoiman määrästä, työttömyysaste olisi varmasti korkeampi, Toijonen kertoo.

Erityisesti naisten työttömyys kasvaa kesäisin. — Merja Toijonen

Työttömyysasteen epävarmuus johtuu pitkälti Etelä-Savon voimakkaasta muuttotappiosta. Toijosen mukaan ely-keskuksella ei ole esimerkiksi tietoa siitä, kuinka moni työllinen on muuttanut pois.

Työllisyys- ja työttömyysasteet vaihtelevat Etelä-Savossa vuodenaikojen mukaan. Toukokuun työttömyysasteessa näkyy esimerkiksi kausiluontoiset töiden alkaminen, kuten matkailualan ja rakennustyömaiden työt.

— Erityisesti naisten työttömyys kasvaa kesäisin ja lähestyy miesten työttömyyslukemia, kun kouluilta jää työttömiksi opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Asiantuntija kertoo seuraavan työttömyysasteen laskun olevan luvassa alkusyksyllä, kun saumavaiheessa olevat nuoret siirtyvät opiskelemaan. Sitten luvut taas kasvavat loka-marraskuussa.

— Kausityöt päättyvät yleensä viimeistään marraskuussa, ja silloin työttömyys taas nousee. Etelä-Savossa miesten työttömyys on jatkuvasti naisia korkeampi, Toijonen avaa.

— Meidän on keksittävä, miten miesten työttömyyttä talvisin saataisiin laskemaan. Miehiä on kannustettava esimerkiksi hoitoalalle, missä työvoiman tarve on suuri ja fyysisiäkin työntekijöitä tarvitaan. Perinteistä jaottelua naisten ja miesten töihin on purettava.

Ely-keskuksen julkaiseman tiedotteen mukaan Etelä-Savossa oli toukokuun lopussa 5 639 työtöntä, eli yli 700 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömien määrä laski maakunnassa suhteellisesti toiseksi eniten koko maassa. Suurin lasku oli Kainuussa.

Uusimmat uutiset