Opel löysi jo uuden myyjän Mikkelissä Vauhti-Vaunun jälkeen

Vauhti-Vaunun vaikeudet laittavat automerkit uusjakoon.

Vesa Vuorela

Opel-myynti siirtyy Pitkäjärvelle syyskuun aikana.
Opel-myynti siirtyy Pitkäjärvelle syyskuun aikana.

Vauhti-Vaunun vaikeudet laittavat automerkit uusjakoon.
Opelin maahantuoja Opel Finland on solminut Mikkeliä koskevan jälleenmyyntisopimuksen Osuuskauppa Suur-Savon kanssa.


Myynti ja huolto siirtyvät Mikkelissä Pitkäjärvelle nykyisten autokauppojen yhteyteen. Osuuskaupalla on vielä mahdollisuuksia laajentaa toimitiloja.
— Palvelu siirtyy mahdollisesti jo viikossa tai parissa, joka tapauksessa syyskuun aikana Suur-Savolle, riippuen tietoteknisten yhteyksien valmistumisesta, kertoo toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen.


Fordin jälleenmyyjästä neuvottelut jatkuvat. Vauhti-Vaunu on ollut Fordin edustaja kolmessa kaupungissa, Mikkelin lisäksi Savonlinnassa ja Kotkassa.
Hämäläinen sanoo autokauppakuvioiden tarkentuvan myöhemmin. Esimerkiksi Savonlinnassa tilanne on vielä avoin.
Vauhti-Vaunusta on niinikään kerrottu tiedottamisen tapahtuvan tiistaina. Näkyvää on ollut Vauhti-Vaunun liikkeiden tyhjeneminen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.