Punkaharjulaista, entistä Marttaliiton puheenjohtajaa Lea Sairasta esitetään ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin

Tuija Pauhu

Ennen nykyistä työtään Lea Sairanen toimi Marttaliiton puheenjohtajana kuusi vuotta. Arkistokuva.

Punkaharjun Kokoomus esittää asiakkuuspäällikkö, yrittäjä Lea Sairasta, 50, ehdolle ensi vuoden huhtikuussa järjestettäviin eduskuntavaaleihin, kertoo Punkaharjun Kokoomus tiedotteessaan.

Sairanen asuu Punkaharjun Hiukkajoella.

Ennen nykyistä työtään Sairanen toimi kuusi vuotta valtakunnallisen Marttaliiton puheenjohtajana. Hän luopui puheenjohtajuudesta viime keväänä.

Sairanen on kaupunginvaltuutettu ja kokoomuksen Savonlinnan valtuustoryhmän puheenjohtaja. Hän on toiminut vuosia kokoomuksen jäsenenä eri luottamustehtävissä, ensin Imatralla ja nyt Savonlinnassa. Nykyisin hän on muun muassa maakuntahallituksen ja Savonlinnan sivistyslautakunnan jäsen.

Lopullisen päätöksen päätöksen Kaakkois-Suomen kokoomusehdokkaista tekee puolueen piirihallitus marraskuun alussa.