Kaksi autoa ojaan puolen tunnin välein Rantasalmella — Ensimmäisessä ulosajossa kuljettaja tilasi traktorin apuun, pelastuslaitos pääsi lähtemään toiselle onnettomuuspaikalle

Antti Varonen

Kaksi autoa ojaan puolen tunnin välein Rantasalmella — Ensimmäisessä ulosajossa kuljettaja tilasi traktorin apuun, pelastuslaitos pääsi lähtemään toiselle onnettomuuspaikalle

Henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri päätyen kyljelleen Rantasalmella lauantaiaamuna.

Päivystävä palomestari Markku Mäkelä kertoo tiedotteessa, että auto osui valotolppaan, joka kaatui tielle ja tukki sen osittain.

Autossa oli vain kuljettaja, joka loukkaantui lievästi. Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikkaa sekä ohjasi liikennettä. Katuvalotolpan korjaus jää tieurakoitsijalle.

Onnettomuus sattui Hiismäentiellä Osinkomäentien paikkeilla. Hälytys tuli kello 8.51.

Vain puoli tuntia aikaisemmin tuli edellinen hälytys Rantasalmelle Joroistentielle. Siellä pakettiauto oli kyljellään ojassa.

Onnettomudesta ilmoittanut henkilö ei ollut pysähtynyt selvittämään tilannekuvaa. Pelastuslaitoksen päästyä paikalle paljastui, että kuljettaja oli jo tilannut traktorin paikalle auton kääntöön.

Kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Pelastusyksikkö tarkasti tilanteen, ja koska vuotoja ei ollut, se irrottautui paikalta Hiismäentien tehtävään.

Pelastuslaitos muistuttaa, että tiet ovat aamun aikana olleet Etelä-Savon alueella paikoitellen mustassa jäässä.

Jos twiitti ei näy, katso se tästä.

Uusimmat uutiset