Savonlinnan kaupunginhallitus kiinnostaa aika monia—Katso nimiä tästä

Savonlinnan valtuustoryhmät ovat saaneet jaettua kaupunginhallituspaikat ja puheenjohtajuudet keskenään, mutta nimet ratkaissaan vasta myöhemmin.

Soila Puurtinen

Kaupunginhallitus ei kannata valiokuntamallia, johon uusi kuntalaki antaa mahdollisuuden.  Valiokuntamallissa kaikkien lautakuntien puheenjohtajat olisivat kaupunginhallituksen jäseniä ja lautakuntien jäsenet valtuutettuja.
Kaupunginhallitus ei kannata valiokuntamallia, johon uusi kuntalaki antaa mahdollisuuden. Valiokuntamallissa kaikkien lautakuntien puheenjohtajat olisivat kaupunginhallituksen jäseniä ja lautakuntien jäsenet valtuutettuja.

Savonlinnan valtuustoryhmät ovat saaneet jaettua kaupunginhallituspaikat ja puheenjohtajuudet keskenään.

Valtuustoryhmät päättävät vasta myöhemmin, ketkä mihinkin luottamustehtävään valitaan. Sitä ennen, toukokuun lopulla ryhmät neuvottelevat vielä sukupuolikiintiöistä. Kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa pitää tasa-arvolain mukaan olla viisi miestä ja viisi naista. Yhdestoista jäsen saa olla kumpaa tahansa sukupuolta.

Yleensä ryhmissään eniten ääniä saaneet ovat valinnoissa vahvoilla.

Kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) tavoittelee kaupunginhallituksen puheenjohtajuutta ja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) valtuuston puheenjohtajuutta. Molempien äänikuningattarien toiveet täyttynevät.

Kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) kertoo olevansa käytettävissä kaupunginhallitukseen. Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) ei ole käytettävissä, joten perussuomalaiset katsovat kaupunginhallitukseen jonkun muun.

Toiseksi eniten demariääniä saanut Teemu Hirvonen tavoittelee kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa. Kokoomusääniä eniten kerännyt Seija Puputti on kiinnostunut kaupunginhallituspaikasta.

Kristillisdemokraattien kaupunginhallituspaikka kiinnostaa Jouni Koskelaa, joka keräsi eniten kd-ääniä.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.