Sulkava vapauttaa kylätalot kiinteistöverosta

Soila Puurtinen

Kaartilankosken entinen koulu Sulkavalla toimii kylätalona. Myös se vapautetaan kiinteistöverosta, vaikka talo toimii osakeyhtiömuotoisena. Arkistokuva.

Sulkavan kunnanvaltuusto päätti keskiviikkona yksimielisesti vapauttaa yleishyödylliset yhteisöt kiinteistöverosta.

Ensi vuonna esimerkiksi kylätaloja ylläpitävien yhdistysten ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa.

Keskustan valtuustoryhmä jätti päätökseen ponnen, jonka mukaan kunnanhallituksen pitää huolehtia, että kiinteistöverovapaus koskee myös osakeyhtiömuotoisia kylätaloja, joita on muun muassa Kaartilankoskella ja Telakanavalla.

Kunta voi vaikuttaa asiaan verottajalle annettavilla lausunnoilla.

Muutoin valtuusto päätti säilyttää kunnan veroprosentit ensi vuonna ennallaan.
Sulkavan tuloveroprosentti on siis ensi vuonnakin 21,5.

Sulkavan yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,93, vakituisten asuinrakennusten 0,45 ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten 1,05.

Ensi vuoden talousarviosta kunnanvaltuusto päättää joulukuussa. Ensi vuoden isoihin asioihin kuuluu muun muassa koulukeskuksen peruskorjauksen suunnittelu.