Paistetun muikun ja kahvin tuoksu houkuttelevat kävijöitä Kauppatorille kevään avaukseen lauantaina

Tilanne näyttää lupaavalta aina säätä myöten. Kaukaisin myyjä saapuu Virosta saakka juustojaan myymään.

Lauantaina paistetaan Kauppatorilla kevään ensimmäiset muikut!
Lauantaina paistetaan Kauppatorilla kevään ensimmäiset muikut!

Kaikki torikahvilat ovat auki samoin kuin Kalastajan koju. — Heikki Syrjälä

On vaikea kuvitella, mikä herättäisi savonlinnalaisissa kesän odotuksen paremmin kuin eläväinen Kauppatori ja sieltä kantautuva paistetun muikun ja kahvin tuoksu.

Tämä tunnelma toteutuu lauantaina Kauppatorin kevään avauksessa, johon on tulossa reilut 30 myyjää, osa hyvinkin pitkän matkan takaa.

— Tilanne näyttää lupaavalta aina säätä myöten. Kaikki torikahvilat ovat auki samoin kuin Kalastajan koju. Kutvoset paistavat muikkua, ja paikalla on myös hernerokankeittäjä ja letunpaistaja, luettelee järjestelyistä yhdessä Savonlinnan seudun torikauppiaat ry:n kanssa vastaava Koivuahon puutarhan isäntä Heikki Syrjälä.

Ihmiset pitää saada viihtymään keskustassa

Kaukaisin myyjä saapuu Virosta saakka myymään juustojaan. Myyjistä noin kymmenen on tuttuja, paikallisia yrityksiä ja loput pääosin eri puolilta kaakkoista Suomea. Vakiokävijät ovat varailleet itselleen paikan jo vuosi sitten.

Ensimmäiset loma-asukkaat odottavat jo kaupungin ja sen torielämän virkoamista. Lauantaina torilla nähdään pienempien kojujen lisäksi myös isoja markkinatelttoja.
Ensimmäiset loma-asukkaat odottavat jo kaupungin ja sen torielämän virkoamista. Lauantaina torilla nähdään pienempien kojujen lisäksi myös isoja markkinatelttoja.

Syrjälän mielestä on tärkeää saada ihmiset viihtymään keskustassa. Ostovoimaa on karannut viime vuosina aivan liikaa kaupungin reunoille tai kokonaan pois.

— Nyt kun tyhjiä näyteikkunoita on Olavinkadulla niinkin paljon kuin niitä on, on erityisen tärkeää saada pidettyä kesäkausi virkeänä. Itse uskon, että kyllä se viisastenkivi vielä löytyy, jolla saadaan taas elinvoimaa keskustaan, Syrjälä tarinoi.

Lomalaiset odottavat jo torin virkoamista

Syrjälä on omalta osaltaan tehnyt parhaansa ja käynyt kauppaa torilla ympäri vuoden.

— Onhan se mukava, kun ensimmäiset loma-asukkaat jo käyskentelevät jo torilla ja odottavat kesän alkamista ja torin virkoamista.

Loma-asukkaat, oopperavieraat ja muutkin turistit ovat torilla tuotteitaan myyjille tärkeä voimavara.

— He ovat vuodesta toiseen hyviä ja luotettavia asiakkaita meille, Syrjälä suitsuttaa.

Kevään avaus Savonlinnan kauppatorilla lauantaina 27. huhtikuuta 2019 kello 8—15.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut